Liukasleukainen illanviettoon osallistuja saa helposti osakseen huomiota. Päästäkseen suunsoittajien aateliin varastossa on oltava laaja kokoelma erinomaisia, herkullisia juttuja. Rennossa tilanteessa voit höpöttää puuta heinää, mutta kun kyse on oikeasta puheesta tai julkaistavasta tekstistä, kannattaa miettiä, mitä sanoo.
Englantilainen Giles Milton on entinen historian opiskelija, jonka virallisista akateemisista aikaansaannoksista ei ole sen enempää tietoa. Hän on suoltanut useita historiallisia – vähemmän vakavasti otettavia – teoksia, jotka viittaavat siihen, että ilman rentoa suhtautumista oppiaineeseen hän olisi ikävystynyt.
Kirjoittajan 101 historiallista tapausta todistavat, että kyse on todellisista menneisyyden kuriositeeteista. Lähtökohta voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta lyhyen tekstinpätkän (2-3 sivua) loppuosa suorittaa monesti mielikuvituksellisen huipennuslaukan.
Esimerkiksi Unity Mitford, Adolf Hitlerin englantilainen ystävätär, jolla oli huonot hampaat ja pullea maha. Hän oli Hitlerin ihailija ja päättänyt vampata tämän. Unity sai sitkeän yrittelyn jälkeen mahdollisuuden tutustua sankariinsa, joka ihastui jo naisen toiseen etunimeen: Valkyrie.
Vuonna 1939 Berliinin olympialaisiin Unity sai yksityisen aition ja kahden vuoden päästä diktaattori tarjosi tälle asuntoa Berliinistä. Mutta sitten Milton pistää juttuun loppuhuipennuksen. Erään kertomusversion mukaan Unity yritti itsemurhaa, toipui englantilaisessa sairaalassa ja synnytti aviottoman lapsen. Kuin tämän päivän keskiverron väitöskirjan tekijä Milton päättelee: ”Jos tarina on tosi, Hitlerin lapsi saattaa hyvinkin elää jossakin päin Englantia”. Jos.
Churchillin operaatio Vegetarian
Englannin sodanaikainen pääministeri Winston Churchill vihasi Saksaa yli kaiken. Hän tuumaili, voisiko Saksaan kylvää tarpeeksi pernaruttoa, jotta mahdollisimman suuri määrä ihmisiä ja eläimiä kuolisi. Jos kaikki olisi ollut vain Churchillistä kiinni, Saksa olisi tuhottu myrkyllä. Churchillin verenhimoisuuden tuntien karmeudesta olisi hyvinkin voinut tulla totta.
Jotta asiaan saataisiin selvyys, vuonna 1943 Pohjois-Skotlannin rannikkoseudulle Gruinardiin kuljetettiin 80 lammasta. Ne puettiin takkeihin, jotta voitaisiin todeta mahdollinen tartunta ja niiden kuolema tapahtuneeksi vain hengitysilman kautta.
Pernarutto levitettiin kranaatinheittimellä. Vasta kolmantena laukaisujen jälkeisenä päivänä liki kaikki eläimet kuolivat, muutama kauempana ollut lammas selviytyi. Aluetta ei kuitenkaan kyetty siistimään, ja niin lähistön karjaakin kuoli. Projekti keskeytettiin.
Churchill hyväksyi puolen miljoonan pernaruttopommin tilauksen. Sotilaat valitsivat kohteiksi kuusi suurta saksalaiskaupunkia. Pommien valmistuminen kuitenkin lykkääntyi, olipa tilalle kehitetty jo paljon herkempi biologinen pernaruttolajike. Koska sota alkoi olla lopuillaan, hanke tyssäsi.
Onni, ettei Churchillin viha yltänyt pommien pudottamiseen – olisihan koko Saksasta ja sen ympäristöstä tullut kuolettavaa myrkkymaata. Kokeilualueena ollut saari Skotlannissa kuorittiin ja puhdistettiin, eikä siellä ole vieläkään asutusta.
Picasso sekaantui Mona Lisan ryöstöön
Vuoden 1911 elokuussa italialainen Vicenzo Peruggia varasti Louvren taidemuseosta Mona Lisa –maalauksen. Kesti yli vuorokauden, ennen kuin varkautta edes havaittiin. Muutamaa kuukautta aiemmin Pieret-niminen belgialainen oli myynyt Louvresta varastamansa pienoisveistoksen eräälle toimittajalle. Pieret oli ylvästellyt myyneensä muitakin pienoisveistoksia taiteilijatutulleen.
Pablo Picasso oli ostanut samaiselta varkaalta pienoisveistoksia, joista kahta niistä hän oli käyttänyt malleinaan kuulussa maalauksessaan Avignonin naiset. Picasso joutui poliisin kuulusteltavaksi, mutta ei joutunut rikoksestaan vastuuseen.
Peruggia jäi kiinni annettuaan Mona Lisan aitouden selvitettäväksi, ja pian tieto teoksen olinpaikasta kulki poliisille saakka. Vicenzo Peruggia taisi kuitenkin olla niin sanottu säälittävä tapaus. Olkoonkin, että hänen jalo tarkoituksen oli palauttaa Mona Lisa Italiaan, jonne se hänen mielestään kuului. Olihan teoksen maalannut Leonardo da Vinci.
Peruggia sai teostaan – kaheli kun oli – vuoden ja 15 päivän vankeusrangaistuksen, mutta armahdettiin pian. Miltonin kertoman historiallisen eriskummallisuuden juju on kuin iltapäivälehdistöstä: otsikkoon Picasson nimi, niin johan lukija tutkii juttua silmät pullollaan. Vaikka yhteys Picasson ja Mona Lisan välillä oli olematon.
Louvrelle Mona Lisan varkaustapaus oli riemuvoitto. Näin tuosta pienestä taulusta tuli entistä tunnetumpi. Valtavat yleisömassat jonottavat paikalle nähdäkseen mitättömän kokoisen taulun, jossa poseeraa tavallisen näköinen ihminen.
Silti herää kysymys, miksi kahelin tekemä rikos painetaan villaisella, vaikka rikoksentekijöitä aina ja kaikkialla tulisi toki pitää henkisesti ns. keskeneräisinä tapauksina ja rangaista. Tämä menettely herättää vain lukuisat muut vähä-älyiset kolttosiin.
Leninkö nero?
Kirja sisältää muitakin kummallisuuksia. Esimerkiksi tarina Vladimir Leninin aivojen poistamisesta tämän pääkopasta tieteellisiin tarkoituksiin, on mainio. Näin olisi kyetty selittämään Lenin nerouden lähteet. Moskovaan perustettiin jopa instituutti tätä tarkoitusta varten. Aivot viipaloitiin lihatiskien siivutuskonetta muistuttavalla härvelillä.
Tutkimukset on sidottu 14-osaiseksi kirjasarjaksi. On puhtaasti jälkiviisautta todeta, että kyseessä taisi olla nk. nollatutkimus, josta Neuvostoliitto ei hyötynyt.
Vuonna 1993 Oleg Adrianov paljasti materiaalia tarkasteltuaan: ”En suoraan sanoen usko hänen olleen nero.”
Tuo olisi ollut hyvä tietää jo 90 vuotta sitten. Kuinkahan virallinen Vladimir Putinin Venäjä väitteeseen tänään suhtautuu?
Giles Milton: Maailma on outo. 101 eriskummallista historiallista tapausta. Atena 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.