Lain mukaan kiireellinen palvelu tulee järjestää heti. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Paula Risikko: Vanhuspalvelulakia on kiristettävä

Varapuhemies peräänkuuluttaa hoivatakuuta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja, terveystieteiden tohtori Paula Risikko (kok.) on huolissaan ikääntyneiden palveluiden saatavuuden viiveistä, kerrotaan tiedotteessa.

– Palvelut tulee saada oikea-aikaisesti ja ilman turhia viiveitä. Lain mukaan kiireellinen palvelu tulee järjestää heti ja kiireetön palvelu viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta. Mielestäni vanhuspalvelulakia on jatkossa kiristettävä siten, että kiireetönkin palvelu on järjestettävä nopeammin, Risikko toteaa.

Hän kertoo olevansa huolissaan siitä, että usein vanhus joutuu odottamaan tarvitsemiaan palveluja liian kauan.

– Hyvinvointialueiden kannattaa tehdä yhteistyötä yksityisten palvelutuottajien ja järjestöjen kanssa.

Hänen mukaansa usein kuvitellaan, että laatu ja kustannussäästöt asuvat julkisessa palvelussa.

– Näin ei välttämättä ole, kun kustannuksia avoimesti verrataan.

Risikko korostaa, että palveluasumisen tulee tapahtua mahdollisimman lähellä vanhuksen lähiyhteisöä. Palveluasumiseen ja ympärivuorokautiseen hoivaan on myös varmistettava lääkäripalvelut, jottei sairasta ikääntynyttä ihmistä tarvitse tarpeettomasti siirtää paikasta toiseen.

– Kotihoidon, palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoivan määrä on mitoitettava todellista tarvetta vastaavaksi. Kaikkia niitä tarvitaan enemmän, ja oikeus niihin on vahvistettava. Palvelujen on oltava aina myös kuntouttavia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)