Jouluun kohdistuu aina monenlaisia toiveita. Tänä vuonna lahjalistan kärjessä taisi ainakin aikuisväestöllä olla koronan helpottuminen. Toisin kuitenkin kävi. Yhteiskunnan lopullisen avautumisen sijasta kimppuumme hyökkäsi uuden tyyppinen virus, joka leviää ennätyskiivasta vauhtia.
Pitkin korona-aikaa on taitettu peistä siitä, mitä pitää tehdä ja mitä ei pidä tehdä, koronan taltuttamiseksi. Maallikoille ja ilmeisesti myös medialle viranomaisten ja poliitikkojen toiminta on näyttäytynyt vähintään sekavalta. Ymmärtää kuitenkin pitää, että toimet on oikeusvaltiossa tehtävä pykälien mukaan silloinkin, kun eduskunta ei ole ymmärtänyt päätöksiä tehdessään tekevänsä koukeroista ja huonosti toimivaa lainsäädäntöä.
Viimeistään pandemian hellitettyä on syytä kriittinen keskustelu siitä, kuinka viranomaistoiminta tällaisten tilanteiden varalle tulee järjestää. Toimien vaikuttavuus on usein miten riippuvainen siitä, kuinka nopeasti päätökset saadaan aikaan. Nyt prosessissa on aivan liian monta kokkia. Päätöksentekoa pitää ehdottomasti virtaviivaistaa.
Poliittinen sektori on korona-aikana vakuuttanut tekevänsä maailmankatsomuksista riippumattomia päätöksiä. Ei tarvitse olla kovin syvällinen yhteiskunnallisen menon ymmärtäjä huomatakseen, että niin ei asia ole.
Sodat, luonnonkatastrofit ja kulkutaudit ovat iän kaiken heilutelleet poliittisten puolueiden ja poliitikkojen suosiota. Niin kävi lähes kaikissa Euroopan maissa koronan iskiessä. Hallituspuolueet nostivat kannatustaan, opposition joutuessa häviäjän rooliin. Hädän hetkellä ihmiset turvaavat ymmärrettävästi vallassa olijaan.
Valtaa pitävien harmiksi ihmisten kärsivällisyys ei ole pitkäaikaista. Melkein kaikki amerikkalaiset antoivat luottamuslauseen George W Bushille Al Qaidan World Trade Centeriin kohdistaman terroriteon aikaan, mutta hänen lopettaessaan toisen presidenttikautensa vain neljännes amerikkalaisista tuki enää hänen politiikkaansa.
Suomessa valtioneuvoston jäsenet marssivat aluksi pääministerin johdolla päivittäin suoriin televisiolähetyksiin. Pandemian pitkittyessä tiedotustilaisuuksissa on nähty lähinnä asiantuntijoita. Syy lienee ymmärrettävä. Esilläolo ei enää lisää suosiota, pikemminkin päinvastoin.
Tasavallan presidentti esitti pandemian alkuvaiheessa tietynlaisen asiantuntijanyrkin perustamista. Hallituksen piirissä ehdotus sai viileän vastaanoton. Päämiehelle haluttiin osoittaa paikka.
Ehkä hyvä olisi kuitenkin muistaa, että kriisin hoitamisessa mitataan ennen kaikkea johtamiskokemusta ja -kykyä. Ne ovat ominaisuuksia, jotka vaativat elämänkokemusta. Harjaantumista, joka kasvaa vain elettyjen tilanteiden kautta. Tämän myöntäminen ei saisi olla mikään häviön merkki.
En tiedä, onko nyrkki oikea sana kuvaamaan tarvittavaa johtokeskusta. Joillekin se voi terminä olla liian sotaisa. Mutta pandemian oppina pitää olla sellaisen päätöksenteon luominen, joka on nopea ja vapaa poliittisesta suosion tavoittelusta. Poliittinen puolue miettii jokaista yhteiskunnallista liikettä myös oman kannatuksensa näkökulmasta. Kriisin hoitamiseen sellainen punninta sopii kovin huonosti.