Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen pitää outona Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen ehdotusta siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat laitettaisiin palkattomaan työhön kunnille.
– Työmarkkinoille tuotaisiin siis tyhjästä 5 000 – 10 000 henkilöä, jotka tekisivät töitä lähes ilmaiseksi. Näin luotaisiin todelliset kahden kerroksen työmarkkinat. Suomalainen työvoima tuskin pystyisi kilpailemaan näin edullisen työn kanssa, Vartiainen sanoo.
– Kyse ei ole mistään pienestä muutaman kymmenen hengen talkooporukasta. Ehdotus ei ole lainkaan linjassa sen kanssa, että samaan aikaa Rinne vastustaa saatavuusharkinnan poistoa henkilöiltä, joilla on jo TES:n mukainen työpaikka ja työnantaja valmiina.
Vartiaisen mukaan turvapaikanhakijoilla ei välttämättä ole myöskään riittävää osaamista.
– Kunta-alalla on eittämättä työtä tarjottavana, mutta monet edellyttävät koulutusta ja kielitaitoa. Yksinkertainen toteamus, että suoraan töihin, ei voi toteutua sellaisenaan. Laitetaanko henkilöt töihin esimerkiksi kuntien hoivakoteihin vai minne? Mitä kunta-alan ammattiliitot tästä tuumaisivat, Vartiainen kysyy.
Vartiainen ehdottaa työllistämistoimien kohdentamista niille, jotka saavat oleskeluluvan.
– Siksi työllistämistoimet on järkevä kohdistaa niille, jotka oleskeluluvan saavat. Pakkotyö ei toimi ja palkkatyön jatkaminen lainvoimaisen palautuspäätöksen jälkeen kannustaisi viivyttämään paluuta. Turvapaikkajonoista pitäisi kuitenkin voida siirtyä nykyistä selvästi helpommin työperäiseksi maahanmuuttajaksi, jos henkilö on löytänyt laillisen työnantajan tarjoaman työpaikan.