Paavo Arhinmäki KU:lle: Ainoa tärkeä asia on punavihreiden voitto

Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden vaalivoitto on ex-puheenjohtajan mukaan tärkeää, jotta suunta muuttuu.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki kertoo Kansan Uutisille, että vastakkainasettelu on palannut politiikkaan.

– Poliittinen vastakkainasettelu on niin suurta eduskunnan sisällä, ja hallituksen toimintatavat ovat niin jyrääviä verrattuna mihinkään muuhun hallitukseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Arhinmäen mukaan edes Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus 1991-1995 ei tehnyt näin ideologista politiikkaa kuin Juha Sipilän (kesk.) hallitus.

– Silloin päätöksiä tehtiin paniikissa. Nyt on nousukausi käynnissä, ja hallitus sivuuttaa järjestelmällisesti tutkijoiden näkemyksiä, puhuu puolitotuuksia ja runttaa asioita eteenpäin. Se on synnyttänyt tänne ihan toisenlaisen vastakkainasettelun.

Arhinmäen mukaan ideologiat ovat palanneet julkiseen keskusteluun. Kansan Uutiset kirjoittaa, että tämä on johtanut ”työttömien kurittamiseen, pakkolakeihin sekä ideologisiin leikkauksiin”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olisin halunnut, että se olisi tapahtunut jollain muulla tavalla. Minulle politiikan teossa on aina ollut tärkeätä, että asioita saadaan hoidettua. Suurin osa äänestää sen vuoksi, että he haluavat asioiden muuttuvan, eivät kuulla suuria sanoja, Arhinmäki sanoo.

Vasemmistoliiton kansanedustaja kertoo lähtevänsä ehdolle eduskuntavaaleihin. Seuraavissa vaaleissa ratkaistaan Arhinmäen mukaan Suomen suunta.

– Ainoa tärkeä asia on, että vasemmistoliitto voittaa vaaleissa, demarit voittavat vaaleissa ja vihreät voittavat vaaleissa, jotta punavihreät vahvistuvat ja saamme todellisen muutoksen aikaan. Nyt on menty kolme ja puoli vuotta niin huonoon suuntaan, että tämä ei millään pikkuviilauksella muutu. Nyt tarvitaan iso muutos politiikkaan, Arhinmäki sanoo.

Mainos