Olkiluoto 3 -voimala Eurajoella. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Olkiluoto 3:n vuosihuolloissa tapahtui radioaktiivisen jäähdytteen vuoto

TVO:n mukaan tapahtuneesta ei aiheutunut vaaraa henkilöstölle, ympäristölle eikä ydinturvallisuudelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jäähdytettä pääsi reaktorialtaan täytön yhteydessä valumaan noin sata kuutiota ympäristöltä suljettuihin suojarakennuksen huonetiloihin ja suojarakennuksen lattiaviemärijärjestelmään, kertoo TVO.

OL3:n vuosihuollot alkoivat 1. maaliskuuta ja niiden on määrä kestää toukokuun alkupuolelle asti. Huoltotyöt ovat edenneet normaalisti suunnitellun aikataulun mukaan.

Viime perjantaina 7. maaliskuuta huolloissa tapahtui kuitenkin merkittävä käyttötapahtuma, kun reaktorilaitoksen radioaktiivista jäähdytettä pääsi vuotamaan osaan suojarakennuksen huonetiloista.

Vuoto tapahtui inhimillisen virheen seurauksena reaktorialtaan yhdestä oviluukusta, joka oli suljettu puutteellisesti. Tapahtuman säteilyturvallisuusmerkitys jäi tehtyjen turvatoimien vuoksi lopulta vähäiseksi.

TVO on käynnistänyt aiheesta tapahtumatutkinnan ja huolehtii tarvittavista toimenpiteistä vastaavan ehkäisemiseksi.

Suojarakennukseen vuotanut primäärijäähdyte valui huonetiloista lattiaviemärijärjestelmän kaivoihin, jotka on suunniteltu radioaktiivisen primäärijäähdytteen mahdollisia vuoto- tai tyhjennystilanteita varten. Radioaktiivisesta vesijätteestä huolehditaan asianmukaisin menettelyin eri järjestelmien kautta.

TVO:n tiedotteen mukaan suojarakennuksen huonetilojen puhdistustyöt saatiin nopeasti aloitettua ja henkilöstö ohjeistettua tarvittavista kulkualuemuutoksista.

– Työt Olkiluoto 3:n vuosihuolloissa jatkuvat tällä hetkellä suunnitellusti. Tapahtumalla ei ole vaikutusta OL3:n vuosihuollon päättymisajankohtaan, voimayhtiö sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)