Tampereella lauantaina järjestetty puheenjohtajapaneeli ei tuonut esiin suurempia eroja kisaan ilmoittautuneiden ehdokkaiden painotuksissa. Kaksituntisessa paneelissa ehdokkaat saivat esittelynsä lisäksi vastata niin kaikille esitettyihin, kuin henkilöityihinkin kysymyksiin.
Kysymyspatteristossa käytiin läpi muun muassa naisten työssäkäyntiä ja perhepolitiikkaa, kansanäänestystä Euroopan unionista eroamiseksi, maahanmuuttopolitiikkaa sekä miksi heidät pitäisi valita. Yleisökysymyksissä esille nousivat myös minimipalkkalaki, oikea ulkomailta tulevien ihmisten määrä, kansalaisuusasiat, ammattiyhdistysliikkeen asema sekä Nato-jäsenyys.
Paikalla olivat kaikki perussuomalaisten puheenjohtajakisaan ilmoittautuneet ehdokkaat: europarlamentaarikko Jussi Halla-aho, ministeri Sampo Terho, kansanedustajat Leena Meri ja Veera Ruoho, Suomen Sisun varapuheenjohtaja Riku Nevanpää sekä Oulun perussuomalaisten taloudenhoitaja Raimo Rautiola.
Ehkä hieman yllättävästi keskustelu EU-erosta toi esiin melko maltillisia tulokulmia. Kansanäänestyksen ajoitusta pidettiin lähes kautta linjan vääränä kannatuksen vähyyden vuoksi ja myös mahdollisia vaikutuksia haluttiin selvittää tarkemmin.
Jussi Halla-ahon mielestä ero voisi olla ajankohtainen kymmenen vuoden kuluttua ja pohjustaa asiaa pidemmän kaavan kautta, kun taas asiaa jo aiemmin julkisuudessa väläyttänyt Sampo Terho puolestaan halusi siirtää asian puolueen sisäisen valmistelun kautta seuraavalle vaalikaudelle ja seurata myös Britannian eroprosessin etenemistä.
Maahanmuuttokysymyksissä korostettiin muutenkin pitkälti työperäisen maahanmuuton sallimista ja korostettiin kriittisyyttä sekä tiukkuutta maahanmuuttopolitiikassa. Halla-aho halusi ottaa mallia Unkarin maahanmuuttopolitiikasta, mutta ei toisaalta halunnut antaa mitään tiettyä määrää työperäisen maahanmuuton volyymille, vaan korosti laadullisia tekijöitä. Hänen mukaansa esimerkiksi Yhdysvallat on ollut tästä syystä menestystarina.
Terho ei ollut tästä Halla-ahon kanssa samaa mieltä. Hänen mukaansa menestystarina oli ainoastaan taloudellinen, sillä alkuperäisväestölle ei käynyt erityisen hyvin. Hän myös korosti tarveharkinnan tarvetta työperäisessä maahanmuutossa.
Veera Ruoho näki työperäisen maahanmuuton olevan pääosin hyvää. Hänen mukaansa se ei syö rakennusalaa lukuun ottamatta töitä kantaväestöltä. Esimerkiksi hän nosti Länsimetron, jossa hänen mukaansa on käytetty paljon ulkomaalaisia työntekijöitä.
Perhepolitiikan osalta erot jäivät niin ikään pieniksi. Perheen tulisi ehdokkaiden mielestä saada itse päättää miten elää ja joustavuutta työn ja perheen välillä liikkumiseen kaivattiin. Syntyvyyteen ja perhekokoon ei valtion katsottu olevan oikea taho puuttumaan. Terho arvioi valtion pystyvän vain luomaan puitteet perhearvojen arvostamiselle ja sanoi ettei ymmärrä kuinka perhevapaiden muutos kasvattaisi työllisyyttä, kun työvoimapulaa ei ole. Halla-ahon mielestä tätä päivää suotuisampia olosuhteita lasten hankkimiseen olisi vaikea kuvitella, eikä nähnyt väestön kasvua välttämättömänä. Ikärakenne korjaa hänen mukaansa ajan kanssa itse itsensä.
Ammattiyhdistysliikkeeseen ehdokkaat suhtautuivat varovaisen kriittisesti. Puheenvuoroissa korostui vaaleilla valittujen poliittisten päättäjien roolin ja vallan korostaminen suhteessa järjestöihin. Leena Meri toi esiin myös järjestöjen saamat verovapaat osingot, niiden tietyille puolueille kohdistaman rahoituksen sekä hallituksen kiristämisen lakoilla ja keskustelun rajoittamisen.
Myöskään turvallisuuspolitiikka ei tuonut suurempia eroja. Painotus oli kautta linjan maahanmuutossa. Kun taas kysyttiin valmiudesta aloittaa lähentymisneuvottelut puolustusliitto Naton kanssa, yhdenkään ehdokkaan käsi ei noussut.
Ehkä erottuvimpia näkemyksiä toi esiin Suomen Sisun Riku Nevanpää, jonka mielestä ammattiyhdistysliikettä ei tarvitse enää mihinkään. Hän katsoi myös syntyvyyden laskun johtuvan ylikoulutuksesta ja naisten työssäkäynnistä ja olisi valmis korvaamaan kivihiilen ainoana todellisena uusiutuvana pitämällään yhteiskuntajätteellä. Puheenjohtajan ei hänen mukaansa tulisi myöskään istua ”herralooseissa tai aamiaisilla”. Hän arvioi myös kehitysmaiden olevan velkaa länsimaille kehitysapuun käytetyistä rahoista.