Sanotaan, että asian todellisen arvon ymmärtää vasta, kun on vaarassa menettää sen. Venäjän Ukrainaan kohdistama sodan uhka ja vaatimukset Naton laajentumisen pysäyttämisestä ovat lisänneet huolta omasta ja lähialueidemme turvallisuudesta. Se muuttaa myös asenteita. Ajatuspaja Toivon kyselyn mukaan jopa 60 prosenttia suomalaisista olisi valmis hyväksymään sen, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä, jos Venäjä aloittaisi avoimen sodan Ukrainaa vastaan.
Tilanteen vakavuudesta kertoo myös se, että poliitikot, jotka aiemmin ovat suhtautuneet Nato-jäsenyyteen varauksellisesti, ovat muuttaneet kantaansa positiivisemmaksi tai jopa myönteiseksi. Kärkipoliitikkojen ajatuksilla ja puheilla Nato-jäsenyydestä on merkitystä suomalaisille, joista monet ovat omasta Nato-kannastaan epävarmoja. Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan kaikista suomalaisista 45 prosenttia kannattaisi Natoon liittymistä, jos valtion johto sitä suosittelisi.
Olen ollut iloinen siitä, että erityisesti vihreistä on noussut esiin uutta ajattelua Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta ja Nato-jäsenyydestä. Uusien Nato-jäsenyyden kannattajien ulostulot saavat toivottavasti aikaa laajemman ketjureaktion jäsenyyden puolesta sekä puolueen muissa poliitikoissa että sen kannattajissa. Samaa ennakkoluulottomuutta toivoisin näkeväni erityisesti sosiaalidemokraateissa ja keskustassa.
Sosiaalidemokraateilla ja keskustalla on molemmilla uuden ajan poliittiset johtajat. Heidän johdollaan puolueiden olisi mahdollista karistaa vanhat painolastit, luopua vanhojen linjausten taakasta ja analysoida tämänhetkistä tilannetta puhtaalta pöydältä. Hetki Nato-kantojen päivittämiselle olisi otollinen, sillä kyselytutkimukset viittaavat siihen, että suomalaisten kannat olisivat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi. Olisimmeko vihdoin valmiita?
Oma näkemykseni on, että Suomen tulisi liittyä Naton jäseneksi mahdollisimman pian. Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta ja vahvistaisi entisestään asemaamme osana läntistä arvoyhteisöä. Huoli siitä, että Nato-jäsenyys olisi viesti puolueettoman asemamme hylkäämisestä on EU-Suomessa turha ja vahvasti liioiteltu. EU:n jäsenenä ja läntiseen puolustusyhteistyöhön sitoutuneina olemme puolemme valinneet. Se ymmärretään kyllä jo nyt – sekä lännessä että idässä.
Meidän tulisi kysyä itseltämme, uskommeko tosiaan loputtomasti pelkän ”NATO-option” voimaan?
Ei ole takeita siitä, että hetki Natoon liittymiselle tulisi koskaan olemaan parempi taikka maailmanpoliittinen tilanne helpompi. Vanha kehäpäätelmä on viime kuukausina tullut entistäkin tutummaksi: aina kun on rauhallista, sanotaan, että on liian rauhallista päättää liittymisestä ja kun on jännitteistä, on liian jännitteistä päättää siitä.
Voinemme turvallisin mielin luottaa niihin arvioihin, että juuri Suomeen ei kohdistu nyt sodan uhkaa. Liittymällä Natoon nyt me emme varautuisikaan välittömään sodan uhkaan vaan tulevia skenaarioita varten. Emme tiedä, millaiset ovat naapurimme geopoliittiset pyrkimykset tai johto viiden tai kymmenen vuoden kuluttua – puhumattakaan pidemmällä tulevaisuudessa. Nato-jäsenyydessä nyt olisi kyse varautumisesta tilanteisiin, jotka ovat vielä toteutumatta.
Nato-jäsenyys ei ole oikotie turvallisuuspoliittiseen vakauteen. Naton jäsenenäkin meidän olisi kehitettävä omaa puolustuskykyämme, ylläpidettävä maanpuolustustahtoamme ja vaalittava kumppanuussuhteitamme. Asevelvollisuutta on syytä vaalia ja puolustusmenojen osuutta valtion budjetissa on kasvattaa, myös hävittäjähankintojen jälkeen. Nämä tekijät mahdollistavat sen, että voimme kaikissa tilanteissa tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut omista lähtökohdistamme.
Lopulta ratkaisujenmahdollisuus jää kuitenkin ontoksi, jos sitä ei koskaan käytetä. Siksi nyt kaivataan poliittista johtajuutta ja rohkeaa suunnan näyttämistä.