Näin Syyrian iskuja perustellaan: Kemiallisia aseita olisi käytetty uudestaan

Britannian mukaan ilmaiskut olivat kansainvälisen lain mukaisia, koska niillä puututtiin humanitaariseen kärsimykseen.

Britannian hallitus on julkaissut asiakirjan, jossa listataan oikeudelliset perustelut Syyrian ilmaiskuille. Hallituksen mukaan ilmaiskut olivat kansainvälisen lain mukaisia, koska muita vaihtoehtoja puuttua humanitaariseen kärsimykseen ei ollut. Asiasta kertoo BBC.

Dokumentin mukaan Syyrian hallinnon toistuva kemiallisten aseiden käyttö on sotarikos, ja erittäin todennäköisesti vastaavia aseita olisi käytetty uudelleen. Iskua perustellaan myös sillä, että kaikki muut yritykset kemiallisten aseiden aiheuttaman humanitaarisen kärsimyksen lievittämiseksi on estetty. Operaatio oli myös huolellisesti harkittu ja voimankäyttö tarkasti rajattua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Britannian pääministeri Theresa May antaa maanantaina parlamentille tiedonannon ilmaiskuista.

– Tämä kollektiivinen toiminta lähettää selkeän viestin siitä, että kansainvälinen yhteisö ei siedä tai hyväksy kemiallisten aseiden käyttöä, May on perustellut iskuja aiemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Britannian työväenpuolueenjohtaja Jeremy Corbyn on aiemmin kuvaillut iskuja oikeuden näkökulmasta kyseenalaisiksi sekä vaatinut hallitusta julkaisemaan perustelut sille, että iskut ovat kansainvälisen lain mukaisia.

Puolustusliitto Naton jäsenmaat ovat antaneet Yhdysvaltain, Ranskan ja Britannian tekemille ilmaiskuille Syyriaan täyden tukensa. Ne myös tuomitsevat Syyrian hallinnon toistuvan kemiallisten aseiden käytön.

Syyrian ja Venäjän mukaan USA:n, Britannian ja Ranskan lauantain vastaisena yönä tekemät ilmaiskut rikkovat kansainvälistä lakia.

Mainos