Koronaviruksesta johtuvia rajoituksia puretaan suunnitellusti 1. elokuuta etätyöskentelyn suositusten ja kokoontumisrajoitusten osalta, Valtioneuvosto tiedottaa.
Hallituksen suositus laajalle etätyöskentelylle päättyy 1. elokuuta.
Aluehallintovirastojen antaman määräyksen mukaisesti yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa. Kokoontumisissa tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Jos epidemiologinen tilanne Suomessa muuttuu merkittävästi huonompaan suuntaan, aluehallintovirastot voivat tarvittaessa muuttaa elokuuta koskevia rajoituspäätöksiään.
Viimeisen seurantaviikon aikana (20–26.7.2020) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 51 uutta tapausta. Tapausten viikoittainen määrä on hieman noussut ja on nyt samalla tasolla kuin kesäkuun lopussa.
Hallituksen tavoitteena on estää epidemian leviämistä niin, että se haittaa mahdollisimman vähän ihmisiä, yrityksiä, yhteiskuntaa ja perusoikeuksien toteutumista. Jotta virus ei leviäisi, jokainen voi tehdä oman osansa noudattamalla viranomaisten toimintaohjeita.
Hallitus ja viranomaiset seuraavat tiivisti tilannetta ja tekevät tarvittaessa uusia päätöksiä.