[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”tuloerot” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Varokaa, tuloerot!
Siinä vasta tunnettu vasemmiston pelotteluhuuto. Tuloerot ovat poliittisen retoriikan kestotyökaluja. Mörkö, jota tälläkin hallituskaudella oppositio on säännöllisesti käyttänyt.
Valtaosa suomalaisista pitää tuloeroja liian suurina ja niiden kaventamista tärkeänä. Kuusi kymmenestä suomalaisesta ajattelee, että ”tuloerot ovat kasvaneet väestöryhmien välillä liian suuriksi” (EVA 2018). Vain 28 prosenttia on toista mieltä.
Tulonjako arvioidaan epätasa-arvoisemmaksi ja oma asema heikommaksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
Selkeä enemmistö kuitenkin hyväksyy tietyt tuloerot, ja esimerkiksi 68 prosenttia on sitä mieltä, että ”on oikein, että huippuosaajille maksetaan työstään selvästi parempaa palkkaa, vaikka se kasvattaisi tuloeroja”.
Yllättäen myös lähes joka toinen (48 %) suomalaisista uskoo, että tuloerojen kasvu nykyisestä haittaisi talouskasvua. Taloustieteilijät eivät näkemystä jaa. Suomen ekonomistipaneelista enemmistö (55%) oli 2017 päinvastaista mieltä ja vain 14 prosenttia sitä mieltä, että Suomessa tuloerojen kasvu haittaisi talouskasvua.
Talousteoria on aika yksiselitteinen siinä, että liika tulonjaon tasaisuus vähentää talouden suorituskykyä, koska se heikentää kannustimia. Tuloerot siis eivät ole tavoite vaan seuraus kannustimista.
Työtulot ovat korvausta lisäarvosta. Mitä paremmin korvaus vastaa tehtyä työtä, sen suurempi on kannustin parantaa omaa työpanosta.
Koko toimialaa koskevien työehtosopimusten suurimpia ongelmia on se, että sekä enemmän että vähemmän tuottavat työntekijät saavat samaa palkkaa niin enemmän kuin vähemmän tuottavissa yrityksissä – pelkästään sen perusteella, että niin lukee TES-paperissa.
Esimerkiksi Saksan työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset ovat kasvattaneet työllisyyttä ja talouskasvua, mutta lisänneet tuloeroja. Yleiset palkankorotukset ovat olleet pieniä, mutta palkkaerot yksilö- ja yritystasolla kasvaneet. Tuloerojen kasvu ei silti ole Saksassakaan ollut erityisen suurta, kun työttömien työllistyminen on tasannut sitä.
Tilastojen valossa tuloerot Suomessa eivät ole kasvaneet ainakaan viiteentoista vuoteen. Yleisin tulonjaon tasaisuuden mittari on gini-kerroin. Se kertoo, kuinka paljon tulojen jakauma eroaa tilanteesta, jossa kaikilla on verojen ja tulonsiirtojen jälkeen yhtä paljon tuloja.
Suomen gini-kerroin on pysytellyt samalla, noin 27–30 tasolla vuoden 1999 jälkeen. Myös kansainvälisesti Suomi kuuluu maailman tasaisimpien tulonjakojen maihin. OECD-maista Suomen gini-kerroin oli seitsemänneksi matalin ja köyhyysastekin kolmanneksi matalin. Kulutuserot ovat jopa tuloeroja pienemmät. Suomea voi kutsua erääksi maailman tasa-arvoisimmista maista.
Vaikka tilastot eivät siis heijastakaan suomalaisten käsityksiä tuloeroista, ilmiöön kannattaa suhtautua vakavasti. Ihmisten käsitykset luovat yhteiskunnallista todellisuutta. Vaikka tuloerojen kohtuuttomuus olisi kuviteltua, käsityksen aiheuttama katkeruus ja vaikkapa äänestyspäätökset ovat todellisia. Populisti odottaa vesi kielellä.
Voi myös olla, että tuloerohuolet heijastelevat jotain muuta huolta. Tietyissä ryhmissä tuloeromuutoksia on tapahtunut. Esimerkiksi tuloerot koulutettujen ja vähemmän koulutettujen työntekijöiden välillä ovat kasvaneet. Lisäämällä koulutusta aloilla joilla koulutuksen tuotto on erityisen korkea, voidaan sekä vahvistaa talouskehitystä että vähentää tuloeroja.
Tuloerohuoleen saattaa sekoittua myös laajempi epävarmuus tulevaisuudesta. Esimerkiksi omaisuuden keskittyminen näyttää kiihtyvän.
Teknologian kehitys kasvattaa pääoman tuottoja suhteessa työhön. Sellaiset supermenestyvät yhtiöt kuten Apple, Google, Facebook, Amazon ja Supercell luovat omaisuutta tahdilla, josta menneiden aikojen kapitalistit eivät osanneet edes uneksia. Ja paljon pienemmällä työntekijämäärällä. Robotisaatio, automatisaatio ja digitalisaatio vauhdittavat tätä koko ajan.
Oxfamin (toki kiistanalaisen) selvityksen mukaan jo nyt vain kahdeksan ihmistä hallitsee puolta maailman varallisuudesta. Minkälaisia vaikutuksia on sillä, jos vaikka muutaman vuosikymmenen päästä kolme ihmistä hallitseekin 90 prosenttia maailman varallisuudesta?
Varakkain kymmenys omistaa Suomessa noin puolet varallisuudesta, kun 1980-luvun lopussa he omistivat noin 36 prosenttia. Tämä ei välttämättä ole ongelma, mutta jos tahtoo olla älyllisesti rehellinen, ei voi kieltää varallisuuserojen vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvoon.
Erittäin rajut tulo- ja varallisuuserot ovat varmasti yhteiskunnallisen levottomuuden lähde. Pohjoismaissa ollaan kuitenkin kaukana tällaisesta tilanteesta.
Suomi luultavasti hyötyisi siitä, että työmarkkinoilla tuottavuus ja palkka alkaisivat kohtaamaan paremmin. Myös verotuksen laskeminen parantaisi kannustavuutta. Käteen jäävä palkka seuraisi yksilöllisiä kykyjä ja ahkeruutta nykyistä paremmin.
Seurauksena tuloerot hieman kasvaisivat, vaikka koko kansakunta vaurastuisi. Heikoimmassa asemassa olevista pystyttäisiin pitämään jopa paremmin huolta, kun julkinen talous vahvistuisi.
Kansalaisten näkemykset ovat kuitenkin voimakkaasti erilaisia, minkä vuoksi niihin keinoihin, joilla kannustavuutta lisätään, tulee kiinnittää erityistä huomiota. Väärät mielikuvat jättävät tilaa populismille.
Pidemmällä aikavälillä varallisuuseroista saattaa muodostua aito yhteiskunnallinen haaste. Tätä teknologian kehitykseen liittyvää keskustelua oikeistolaistenkin kannattaa vakavissaan käydä.
Kokoomuslaisista arvoista löytyvät sekä välittäminen, mahdollisuuksien tasa-arvo että kannustavuus. Tulojen ja varallisuuden tasaamisessa on kyse näiden kolmen arvon tasapainottamisesta.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]