Etätyöntekijä tekee töitä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Moni työntekijä ei tiedä etätyön vakuutuksestaan

Kyselyn mukaan viidesosalla työpaikoista turva on kunnossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toimihenkilöliitto Erton yksityisen sektorin työolokyselyn mukaan etätyötä tehdään kolmessa neljästä työpaikasta. Näillä työpaikoilla työskentelevistä seitsemän kymmenestä ei kuitenkaan tiedä, onko työnantaja ottanut etätyötä varten lakisääteistä laajemman vakuutusturvan.

Kyselyn mukaan viidesosa tietää työnantajien vakuuttaneen etätyön pakollista työtapaturmavakuutusta laajemmin. Joka kymmenes vastasi, että työnantaja ei ole ottanut lisävakuutusta.

Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen muistuttaa, että etätyössä esimerkiksi kompastumista ei yleensä korvata työtapaturmana, mutta lähityössä se korvataan.

– Tapaturma ei oikeasti katso aikaa eikä paikkaa. Tapaturma tulisi korvata yhdenvertaisesti etä- ja lähityössä. Tämän toteuttaminen on työnantajien moraalinen velvollisuus. Jos vakuutustilanne ei korjaannu vapaaehtoisesti, työnantajien vakuuttamisvelvollisuus pitää toteuttaa lakisääteisesti, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Aaltonen kertoo, että työnantajien velvollisuus on tiedottaa työntekijöitä heidän vakuutusturvastaan. Työnantaja on hänen mukaansa epäonnistunut pahasti, jos etätyötä tekevät eivät tiedä vakuutusturvaansa.

– Voisiko syynä olla se, ettei haluta keskustelua etätyön heikosta vakuutusturvasta, Aaltonen kysyy.

Hän suosittelee jokaista työnantajaa vakuuttamaan henkilökuntansa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vapaaehtoisella vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella.

– Se korvaa muun muassa etätyössä tapahtuvan tapaturman kuin se olisi tapahtunut työnantajan tiloissa, toteaa Aaltonen.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)