Vaalien tulos on aina oikea, eikä valittaa saa edes Jumalniemen sepällä, oli Karhulan kauppalan sosiaalijohtajalla tapana sanoa menneinä vuosina. Vastaan onkin vaikea väittää, mutta silti on hyvä pohtia, millä perusteella kansalaiset ehdokkaansa valitsevat. Tuntevatko he kandidaattien ajatukset, tekemiset, osaamisen, vai syntyykö äänestyspäätös enemmän tunteeseen kuin järkeen perustuen.
Kokemuksesta tiedän, että poliitikon uralla ilta, jolloin tulee valituksi ensi kertaa eduskuntaan, on ehkä kaikkien hienoin. Silloin tuntuu helposti siltä, että mikään ei ole mahdotonta. On ajatuksia, eikä oikeastaan käy edes mielessä, että niiden toteutumisella voisi olla jonkin sortin esteitä.
Mutta muutamilla untuvikkokansanedustajilla oli rima ensihaastatteluissa niin korkealla, että suorastaan hätkähdin. Äidyin pohtimaan, olivatko he ehtineet tai osanneet selvittää, kuinka eduskunta työskentelee ja millä tavalla yksittäinen edustaja voi vaikuttaa.
Eduskuntaan pötkähtää jokaisissa vaaleissa henkilöitä, jotka ovat koko kansan tuntemia, mutta joilla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta käytännön poliittisesta työstä. Usein tällaiset ihmiset pettyvät eduskuntaan yhdessä vaalikaudessa. He ovat saattaneet näyttelijöinä, urheilijoina tai tv-hahmoina saada omassa työssään osakseen jatkuvaa ihailua ja julkisuutta, mutta eduskunnassa on edessä uusi alku. Joillekin tavallisena oleminen voi olla outoa ja vaikeaa ja aiheuttaa lapsellisia reaktioita. Esimerkkejä löytyy menneiltä vuosilta ja myös viime eduskunnasta.
Julkkisten lisäksi näissä vaaleissa eduskuntaan tuli valittua ihmisiä, joiden äänimäärä oli yllätys kaikille, jopa heille itselleen. Yllättävän monen puolueen eduskuntaryhmä täydentyi ihmisillä, joiden suosio perustui siihen, että he eivät ole millään valtaa pitäviä edes piirijärjestötasolla.
Äänestäjien ryhtiliike on sinänsä tervetullut ilmiö, mutta pakosta tulee pohtineeksi, kuinka tällaisten puskista eduskuntaan valittujen työ tulee sujumaan. Parlamentti ei voi olla mikään yhteiskunnallisen vaikuttamisen esikoulu, jossa taitoja ruvetaan vasta harjoittelemaan. Aivan varmaa on, että jos edellä kuvattu äänestyskäyttäytyminen lisääntyy, kansanedustajat jakautuvat yhä selvemmin kahteen ryhmään. Niihin, jotka päättävät ja niihin, jotka vain seuraavat mitä muut päättävät.
Jo pitkään on ollut muodissa väheksyä politiikan ammattilaisia. Toki eduskunnan kokoonpano voisikin olla ammatillisesti monipuolisempi, mutta loppujen lopuksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen on työ muiden joukossa. Ei meistä kukaan kutsu putkivauriota korjaamaan ihmistä, joka ei tiedä putkista mitään tai mene hammaslääkäriin, jossa pora on jonkun kädessä ensi kertaa elämässä.
Väkisin tulee mieleen, miksi esimerkiksi Harri Jaskari (kok.), Jyrki Kasvi (vihr.) tai Pilvi Torsti (sd.) eivät tulleet valituiksi eduskuntaan. Kaksi tohtoria, yksi lisensiaatti, kaikki tavattoman osaavia, ahkeria ja myös sosiaalisesti lahjakkaita. Juuri heidän kaltaisiaan kansanedustajia eduskunta olisi tarvinnut, varsinkin kun menemme kansainvälisessä katsannossa kohti huonompia aikoja. Minusta aika moni äänesti ”väärin”.
