Loma-asuntojen kauppa on nyt vilkkainta pariin vuoteen.
– Mökkikauppa käy vauhdikkaasti. Kesäkuussa loma-asuntoja myytiin kuukausitasolla eniten sitten vuoden 2022 kesäkuun, kertoo Kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa tiedotteessa.
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusta seuraavan kyselyn mukaan suomalaisten mökinostoaikeet ovat huomattavasti pitkän aikavälin keskiarvoa korkeammalla.
– Mökkikauppa on lukumääräisesti noussut pysyvästi koronaa edeltävää tasoa korkeammalle, Viljamaa sanoo.
KVKL Hintaseurantapalveluun tallennetun aineiston perusteella kesäkuussa myytiin yhteensä 560 loma-asuntoa, joista kaikki olivat käytettyjä. Viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna käytettyjen loma-asuntojen kokonaiskauppamäärä ylittyi 13,1 prosenttia.
Maakunnista määrällisesti eniten mökkikauppoja tehtiin kesäkuussa Varsinais-Suomessa (63 kappaletta) Keski-Suomessa (62) ja Uudellamaalla (61)). Vähiten mökkikauppoja solmittiin Keski-Pohjamaalla (kaksi kappaletta) sekä Pohjanmaalla (kahdeksan kappaletta
Prosentuaalisesti suurinta nousua kauppamäärissä edellisvuoteen verrattuna kesäkuussa oli Keski-Suomessa, 130 prosenttia.
Hintataso loma-asuntojen kaupoissa nousi tammi–kesäkuun aikana korkeimmalle tasolle kymmeneen vuoteen. Keskimääräinen hinta oli 135 000 euroa ja mediaanihinta 98 000 euroa.
Maakunnista mökkikaupan kauppasummien kokonaisarvo oli tammi–kesäkuun aikana korkein Lapissa (40,4 miljoonaa euroa). Seuraavaksi arvokkaimpia kauppoja solmittiin Uudellamaalla (27,4 miljoonaa euroa) sekä Varsinais-Suomessa (20,8 miljoonaa euroa). Pienimmät kokonaisarvot olivat Keski-Pohjanmaalla (0,4 miljoonaa euroa), Etelä-Pohjanmaalla (2,1 miljoonaa euroa) ja Pohjois-Karjalassa (2,2 miljoonaa euroa).
Koko maassa tammi–kesäkuun loma-asuntokaupan kokonaisarvo oli 213,3 miljoonaa euroa.





