Vantaalainen Minna Jantunen on valittu lapsettomien yhdistys Simpukan vuoden 2025 vapaaehtoiseksi. Yhdistys kertoo valinnasta tiedotteessa. Tunnustus julkistettiin vapaaehtoisten päivänä 5. joulukuuta.
Jantunen on järjestön pitkän linjan Syke-vapaaehtoistoimija. Syke-verkosto on Simpukan yksin ja kaksin elävien, lopullisesti lapsettomien yhteisö. Lapsettomuuden lopullisuus tarkoittaa, ettei toivoa lapsesta enää ole vaan kaikki lapsiyrittäminen on takana.
Jantunen aloitti vapaaehtoisena vuonna 2018 Simpukan käynnistettyä anonyymit vertaischatit. Hakuilmoitus vapaaehtoisille chatin vertaistoimijoille tuntui heti omalta. Siitä alkoi matka, joka on kasvanut monipuoliseksi, merkitykselliseksi ja koko yhteisöä vahvistavaksi vapaaehtoistyöksi.
Jantunen kertoo lopullisen lapsettomuuden koskettaneen syvästi.
– Sanon aina, että vertaistuki pelasti minut. Lopullinen lapsettomuus on valtava isku elämän peruspilareihin. Itselleni vertaistuki tarjosi tarvitsemani pelastusrenkaan. Sen avulla pysyin pinnalla pahimmissa myrskyaalloissa ja lopulta pääsin niistä kokonaan pois, Jantunen kuvaa tiedotteessa.
Tieto vuoden vapaaehtoiseksi valinnasta kosketti Minna Jantusta.
– Nauratti ja itketti yhtä aikaa. Olin hämmentynyt ja todella otettu. Ehdotusten kauniit perustelut liikuttivat valtavasti, Jantunen kuvailee.

Jantunen rohkaisee kaikkia toiminnasta kiinnostuneita lähtemään mukaan. Hän toivottaa uudet tekijät lämpimästi tervetulleiksi ja kannustaa ottamaan yhteyttä Simpukan kautta, jos mukana oleminen tuntuu omalta.
– Jokaiselle varmasti löytyy itselle mielekäs tapa olla mukana järjestämässä vertaistoimintaa ja -tukea. Yhteinen tekemisen meininki on jotain aivan mahtavaa!, Jantunen lisää.
Samalla Jantunen lähettää tärkeän toiveen: yhä useampi tahattomasti lapseton löytäisi tiensä Simpukan jäseneksi, ja työpaikat huomioisivat lapsettomat entistä paremmin arjen käytännöissään.
Lapsettomien yhdistys Simpukan vuoden vapaaehtoinen valittiin kohderyhmältä tulleiden äänien perusteella. Järjestöllä on yli 120 vapaaehtoista.