Kansanedustajat Marko Kilpi (kok.), Maaret Castrén (kok.), Anne Rintamäki (ps.) ja Pinja Perholehto (sd.) ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen psykiatrisessa hoidossa olevan potilaan yhteydenpidon rajoittamisesta ja hoidon turvaamisesta.
– Mielenterveyslain puutteellisuuden vuoksi hoitohenkilökunnalla ei ole välineitä puuttua esimerkiksi potilaiden yhteydenpitoon ulkomaailmaan, koska lainsäädännössä potilaan itsemääräämisoikeus ylikorostuu suhteessa siihen, mikä olisi muiden perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien turvaamisen näkökulmasta perusteltua, kirjallisessa kysymyksessä todetaan.
Kansanedustajat vertaavat tilannetta rikoksesta epäiltyyn, jonka poliisi ottaa kiinni. Tällöin henkilö menettää vapautensa eikä voi olla vapaasti yhteydessä ulkomaailmaan. Kirjallisen kysymyksen mukaan vastaavaa mahdollisuutta ei käytännössä ole silloin, kun henkilö on tahdonvastaisessa psykiatrisessa hoidossa.
– Tästä johtuen potilaat ovat voineet syyllistyä hyvinkin vakaviin rikoksiin puhelimilla ja muilla laitteilla.
Nykyisin potilaan yhteydenpitoa sairaalan ulkopuolelle voidaan rajoittaa vain tietyin edellytyksin. Rajoittaminen edellyttää, että yhteydenpidosta aiheutuu vakavaa haittaa potilaan hoidolle, kuntoutukselle tai turvallisuudelle taikka että rajoitus on välttämätön muun henkilön yksityiselämän suojaamiseksi. Päätöksen tekee sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai muu vastaava lääkäri kirjallisesti, ja ennen päätöstä potilasta on kuultava. Päätös voi olla voimassa enintään 30 päivää kerrallaan.
– Rajoitustoimenpiteet ovat hyvin hidas ja byrokraattinen prosessi, kirjallisessa kysymyksessä todetaan.
Kansanedustajien mukaan tilanne on hyvin samanlainen kuin lastensuojelussa ja huostaanotossa, joiden osalta lainsäädäntöä ollaan jo muuttamassa.
Kansanedustajat kysyvät hallitukselta, mihin toimiin se aikoo ryhtyä, jotta tahdosta riippumattoman hoidon sääntely huomioisi nykyistä paremmin potilaan itsemääräämisoikeuden ohella myös muut perusoikeudet. Samalla he vaativat selvittämään, pitäisikö potilaan puhelimen ja muiden viestintälaitteiden käyttöä voida rajoittaa nykyistä tehokkaammin rikosten ehkäisemiseksi.