Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan Suomen ulkopolitiikalta on pudonnut pohja.
– Eurooppa on epävakautunut ja Venäjä-suhde ei ole kotvaan manageroitavissa omin voimimme. Venäjän punaisen linjat on tiedetty vuosia. Mutta emme tienneet, että Venäjä on valmis sotaan niiden vuoksi. Tämä muuttaa paljon. Venäjä-suhde on vuosiksi eteenpäin häiriötekijä meidän vakaudelle. Nyt vakauspoliittinen linja suuntautuu länteen, lähenee tasapainopolitiikkaa, hän toteaa.
Hän pohtii Facebookissa julkaistussa kirjoituksessaan Suomen mahdollista jäsenyyttä puolustusliitto Natossa.
– Siis periaatteessa juuri nyt liittyminen sisältää riskejä, mutta mitkä tahansa skenaariot sisältävät enemmän tai vähemmän riskejä. Pitää muistaa myös (Niccolò) Machiavellin viisaus, että pienen pitää myös osata tarttua hetkeen. Onko kuitenkin siis niin, että nyt on oikea hetki? Venäjä on osoittautunut heikommaksi kuin kuvittelimme. Sen resursseja on sidottu Ukrainaan. Niitä tuhotaan siellä päättäväisesti Ukrainan toimesta. Voisiko kuvitella, että on avautunut aikaikkuna, vaikka tilanne ei ole optimaalinen, jota pitäisi osata käyttää, Aaltola pohtii.
– Edellisellä kerralla, kun Venäjä oli heikko, emme Natoon liittyneet monestakin syystä. YYA-ajan pitkä varjo vaikutti tulevaisuuden näkymiin hyvässä ja pahassa. Silloin moni ajatteli, että rakentavat Venäjä-suhteet on syytä säilyttää. Olihan myös toivoa Venäjän normalisaatiosta. Nyt sitä toivoa ei ole. Venäjä on autokraattinen tai jopa itsevaltainen valtio.
Aaltolan mukaan Suomen on nyt ”raivattava reittiä” Nato-jäsenyydelle. Se koostuu hänen mukaansa kahdesta vaihtoehtoisesta tai toisiaan täydentävästä askeleesta.
– Välietappi pitäisi sisällään Suomen ja Ruotsin roolien selkeyttämisen sodan aikana, ilman rauhanaikaista statusmuutosta. Siis sotilaallinen liittoutumattomuus turvatakeilla lännestä, Yhdysvalloista ja Britanniasta. Takeet pitäisivät sisällään huoltovarmuustakeet sekä ydinasesateenvarjon. Vastineena Yhdysvallat saisi selkeyden Suomen ja Ruotsin roolista sodanaikana. Tämä helpottaisi heidän ja Naton puolustussuunnittelua, hän kirjoittaa.
– Seuraava askel olisi sitten harkinnanvarainen statusmuutos. Siis Suomen ja Ruotsin rauhanaikainen liittoutuminen. Jos tähän päädyttäisiin, sitten meillä olisi jo saman tien suora puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa. Tätähän moni Nato-maa haluaa.
Aaltola toteaa, että riskit ensimmäisessä askeleessa eivät ole välttämättä suuria.
– Venäjän huomio on muualla. Mutta sotilaalliseen uhitteluun kannattaa joka tapauksessa varautua. Myös jos emme tee mitään, sodan häntä pyyhkii arvaamattomasti Euroopassa lähi vuosina. Teki Suomi niin tai näin tilanteeseen liittyy riskejä. Valinta jäädä paikoilleen on sekin hankala. Silloin olisimme staattinen ajopuu, muun maailman liikkuessa.