Liikenneturvan mukaan teiden ja katujen huono kunnossapito talvella voi pahimmillaan estää liikkumisen kokonaan, pidentää käytettävää reittiä kohtuuttomasti tai aiheuttaa vaaratilanteita risteysalueilla. Lumivallit ja auraamattomat kadut aiheuttavat hankaluuksia esimerkiksi liikkumisen apuvälineitä käyttäville ihmisille.
– Toimivan talvikunnossapidon avulla varmistamme kaikille mahdollisimman yhdenvertaiset liikkumismahdollisuudet ja pystymme ennalta ehkäisemään tehokkaasti ihmisten passivoitumista sekä liukastumisista aiheutuvia tapaturmia. Kävelyreittien ja pihojen kunnossapito, liukkaudentorjunta sekä riittävä valaistus maksavat nopeasti itsensä takaisin terveysmenojen säästöinä, kertoo Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Ari Kurppa Liikenneturvan tiedotteessa.
Talvikunnossapidon haasteena on, ettei kansalaisilla ole selkeää kuvaa siitä, kenen vastuulle minkäkin alueen kunnossapito kuuluu ja mihin voi antaa palautetta. Jopa kuntien sisäisesti talvikunnossapidossa on suuria eroja, mikä voi heikentää esteetöntä ja turvallista liikkumista.
Liikenneturva ohjeistaa, mihin voi antaa palautetta teiden ja katujen talvikunnossapidosta.
Kunnan katujen ja väylien kunnossapidosta vastaavat kunnan viranomaiset. Palaute annetaan suoraan kunnan omaan palautekanavaan.
Valtion tieverkon ja väylien kunnosta huolehtivat paikalliset ELY-keskukset. Teiden huonosta talvikunnossapidosta voi antaa palautetta verkossa Palauteväylä.fi-palvelussa tai jos kyseessä on akuutti häiriötilanne, on soitettava tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100.
Oman tontin tai kiinteistön kohdalla olevan jalkakäytävän tai tontille johtavan kulkutien talvikunnossapidosta vastaa kiinteistönomistaja tai taloyhtiö, ellei kunta ole ottanut sitä vastuulleen.





