Presidentti Martti Ahtisaari muistelee edesmennyttä edeltäjäänsä Mauno Koivistoa Helsingin sanomille lähettämässään viestissä. Ahtisaaren mukaan Koivisto oli ihmisenä kunnioittava ja rehti. Koiviston yhteiskunnallista toimintaa ohjasi Ahtisaaren mukaan aina syvä oikeudentunto.
– Vaikka suruviesti ei tullut täysin yllätyksenä, liikuttaa merkittävän ja tärkeän ihmisen poismeno minua syvästi. Lämmöllä ajattelin yhteisiä tapaamisiamme ja keskustelujamme, joita on vuosien varrella kertynyt useita, Ahtisaari kertoo.
Ahtisaaren mukaan Mauno Koiviston poismeno on samalla yhden merkittävän aikakauden loppu.
– Presidentti Koivistolla oli tärkeä rooli Suomen luotsaamisessa 1980-luvun murrosvuosien jälkeen kohti EU:n jäsenyyttä ja kansanvallan vahvistumista.
Martti Ahtisaari kertoo työskennelleensä Koiviston kaudella pääosin ulkomailla ulkoministeriön virkamiehenä, mutta saaneensa aina täyden tuen presidentiltä.
– Koiviston presidenttikausi loi myös hyvän pohjan hänen seuraajilleen ja toimi oppina omalle työlleni virkamiestaustaisena presidenttinä.
– Presidentti Koiviston työtä kunnioittavasti muistaen, Ahtisaari päättää.