Kauppakeskus Lippulaivan mahdollinen viivästyminen voisi pahimmillaan vaikuttaa länsimetron jatkeen käyttöönottoon. Espoonlahden metroaseman yhteyteen valmistuvan kauppakeskuksen aikataulu on jo nyt venynyt kevääseen 2022, kertoo Länsiväylä.
– Espoonlahden asema integroituu kauppakeskukseen ja molemmat sisäänkäynnit ovat kauppakeskuksessa. Hankkeilla on yhteisiä rakenteita ja täten kauppakeskuksen myöhästyminen vaikuttaisi länsimetron aikatauluun, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi sanoo.
Lippulaivaa rakennuttava Citycon arvioi Länsiväylälle tällä viikolla, että kauppakeskus avautuisi keväällä 2022. Vaikka kauppakeskuksen perustus- ja teräsrakennetyöt ovat käynnissä, hankkeella ei ole vielä pääurakoitsijaa.
Saksi arvioi viiden uuden metroaseman valmistuvan muutaman kuukauden sisällä toisistaan. Espoonlahden asema valmistuu viimeisenä Lippulaivan aikataulun vuoksi. Jos kauppakeskuksen valmistuminen viivästyisi vielä lisää, Espoonlahden asema vaikuttaisi koko metrojatkeeseen.
– Yhden aseman aikataulu vaikuttaa koko hankkeen aikatauluun ja käyttöönottoon. Länsimetro on kokonaisuus ja yhden aseman poisjääminen vaikuttaisi koko linjan toimintaan, Saksi toteaa.
Saksin mukaan kauppakeskuksen mahdollinen myöhästyminen on kuitenkin huomioitu riskikartoituksessa ja tällä hetkellä edetään suunnitelmien mukaisesti.
– Tällä hetkellä ei ole mitään sellaista, mikä vaarantaisi aikataulua tai budjettia, Saksi toteaa.
Metroasemien rakennustöiden on tarkoitus valmistua 2021. Saksin mukaan siitä alkava metrojatkeen testaaminen ja käyttöönottaminen vie yli vuoden.