Loikkarit: Kim Jong-un on tyranni eikä muuksi muutu

Pohjois-Koreasta paenneiden taitelijoiden mukaan elämä Pohjois-Koreassa on kauheampaa kuin lännessä tiedetään.

Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on tyranni, eikä tapaaminen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa asiaa muuksi muuta. Näin arvioivat Pohjois-Koreasta loikanneet taitelijat BBC:lle.

Song Byeok työskenteli valtiontaitelijana Pohjois-Korean propagandakoneiston palveluksessa. Hän maalasi päivätyökseen USA:n ja Japanin vastaisia julisteita, kunnes hänet passitettiin useaksi vuodeksi vankileirille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Päivittäin kidutusta vankileirillä kokenut Song Byeok kertoo olevansa järkyttynyt siitä, että Kim Jong-un esitetään mediassa aiempaa myönteisemmässä valossa. Hän kertoo suuttuvansa puheista, joiden mukaan nykyinen diktaattori olisi edeltäjiään kiltimpi johtaja.

– Niin paljon ihmisiä on kuollut hänen hallintonsa käsissä, mutta silti ihmiset sanovat hänen olevan humaani. He romantisoivat diktaattoria ja tämän hallintoa. Se on todella väärin.

Taitelija Choi Seong-guk kertoo BBC:lle, että ihmiset eivät pysty käsittämään pohjoiskorealaisten arkea hirmuhallinnon alaisuudessa.

– Pohjois-Koreasta loikanneena tulen erittäin vihaiseksi, jos kuulen ihmisten kehuvan Kim Jong-unia. Nämä ihmiset eivät ole ikinä tavanneet itseni tai perheeni kaltaisia pohjoiskorealaisia, joita on vainottu ja pahoinpidelty. He eivät tiedä mitään siitä, kuinka surkeaa elämämme on ollut.

Poimintoja videosisällöistämme

Choi Seong-guk tuomittiin vankileirille eteläkorealaisten elokuvien välittämisestä. Hän pakeni Pohjois-Koreasta vuonna 2012.

Loikkari on seurannut tarkasti Kim Jong-unin tapaamisia maiden johtajien kanssa.

– Minua suututtaa nähdä Kim maailman johtajien rinnalla. Se vain lujittaa hänen julkikuvaansa Pohjois-Koreassa ja aivopesee monia ihmisiä, Choi Seong-guk sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän on pettynyt siihen, että Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ei keskustellut huhtikuun tapaamisessa Kim Jong-unin kanssa Pohjois-Korean surkeasta ihmisoikeustilanteesta. Hän toivoo, että USA:n presidentti ottaisi asian esille.

– Donald Trump johtaa maailman vahvinta ja mahtavinta valtiota, joten hänellä on humaani velvollisuus. Uskon, että hänellä on strategia, mutta toivottavasti hän ei laiminlyö pohjoiskorealaisia.

Yhdysvaltain presidentin ja Pohjois-Korean diktaattorin on märää tavata tiistaina Singaporessa.

Mainos