Eduskunta kävi tiistain täysistunnossa ensimmäisen keskustelun niin sanotusta velkajarrusta. Se on puolueiden sopimus velkaantumisen taittamisesta eli talouspolitiikan lähivuosien kehyksistä.
Keskusteluun toi sävynsä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) kertoma. Hänen mukaansa Suomi saa ilmeisesti ensi viikolla ilmoituksen joutumisesta ”tarkkailuluokalle” eli EU:;n liiallisen alijäämän menettelyyn.
Purran mukaan Suomessa on liian suuri sosiaalivaltio peruina Nokian huumavuosilta. Rahaministeri kehotti kansanedustajia päättämään itse sopeutustoimista ennen kuin toiset tekevät sen. Purran mukaan heti ensi vaalikaudella sopeutustarve on vähintään kymmenen miljardia euroa.
Kokoomuslaisen ex-työministeri Arto Satosen mukaan velkajarruasiassa on kaksi merkittävää kohtaa.
– Ensimmäinen on tietenkin se, että siihen saatiin näin laaja parlamentaarinen sopu. Se oli myös viesti maailmalle ja myös Suomen rahoittajille, että Suomi hoitaa asiansa, kuten se on tähänkin asti aina tehnyt, Arto Satonen sanoi.
– Toinen on se, että se tekee minusta myös seuraavista vaaleista läpinäkyvämpää. Eli kaikki puolueet joutuvat kertomaan sen oman vaihtoehtonsa, ja en usko, että niillä, jotka yrittävät siirtää maalia tai eivät tuo uskottavaa vaihtoehtoa, on myöskään edellytyksiä menestyä. Eli tämä tulee tekemään paljon reilumman myöskin tästä vaalikampanjasta, minkä näen tärkeänä kohtana myös.
Satosen mukaan ”kyllä tässä Kreikan tie on edessä, jos ei mitään tehdä”.
– Kreikkahan on nyt saanut asiansa kuntoon, mutta lääkkeet ovat olleet kovat, ja toivon, ettemme joudu niin kovaa tietä käymään.
Kokoomuksen Karoliina Partanen sanoi uskaltavansa väittää, että verottamalla Suomi ei tästä suosta nouse.
– Me tarvitsemme ennen kaikkea kasvua, me tarvitsemme ennen kaikkea yrityksille vakaan näkymän siitä, että ympäristö, yrittämisen ympäristö, pysyy Suomessa myös tulevaisuudessa vakaana, vaikkakin ajat ovat haastavat, Karoliina Partanen sanoi.
Partanen viittasi SDP:n puoluevaltuuston kokoukseen. Sieltä hänen mukaansa paistoi esille ”heidän työkalupakissaan on ennen kaikkea verojen nostaminen ja ennen kaikkea se, että verot kohdistuvat mittavassa määrin yritysten taakaksi”.
– Tämä ei kyllä tule tuomaan Suomeen sitä talouskasvua ja yrityksille sitä hyvää näkymää yrittämisen edellytyksistä, mitä yritykset tällä hetkellä tarvitsevat.





