Autot kuurassa syyspäiväntasauksen aamuna Espoon Suvelassa 22. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Kuura voi yllättää aamuliikenteessä

Maan etelä- ja keskiosissa on otolliset olosuhteet kuuralle, mikä voi tehdä teistä liukkaita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää on tällä viikolla pääosin poutainen. Öisin sumua muodostuu herkästi, ja paikoin pilvet voivat päivän aikana levittäytyä tasaiseksi pilvilautaksi. Päivälämpötilat vaihtelevat yleisesti 8–14 celsiusasteen välillä, ja öisin lämpötila laskee −3 ja +5 asteen välille.

– Vaikka päivälämpötilat pysyvät vielä melko leutoina ja sateet ovat korkeapaineen ansiosta vähäisiä, autoilijoiden kannattaa olla tarkkana liikenteessä. Kuuraa voi esiintyä erityisesti öisin ja aamun varhaisina tunteina, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Cecilia Wolff.

Kuura syntyy, kun ilmassa oleva vesihöyry härmistyy suoraan jääksi kylmälle pinnalle, jolloin tienpinta voi muuttua liukkaaksi. Vesistöt ovat edelleen lämpimiä ja toimivat tehokkaina kosteuden lähteinä kuuran muodostumiselle.

Kuura ei ole jäätynyttä vettä, vaan vesihöyryä, joka härmistyy suoraan jääksi. Siksi liukas tienpinta voi syntyä ilman sadetta. Tämä tekee kuurasta erityisen petollisen ilmiön autoilijoille.

Lähivuorokausina suurin riski kuuran muodostumiselle on maan etelä- ja keskiosissa, joissa selkeä yötaivas suosii kuuran syntyä. Erityisen alttiita paikkoja kuuralle ovat sillat ja muut tieosuudet vesistöjen läheisyydessä sisämaassa.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan loppuviikosta korkeapaine väistyy itään, ja etelänpuoleinen ilmavirtaus alkaa voimistua. Samalla sateen todennäköisyys kasvaa, mutta ennusteeseen liittyy vielä epävarmuuksia. Myös poutaisen jakson jatkuminen on edelleen mahdollista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)