Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) vieraili perjantaina Astanan maailmannäyttelyssä Kazakstanissa. Matkan tarkoituksena oli vauhdittaa suomalaisen koulutusosaamisen myyntiä Keski-Aasian isoille markkinoille. Kazakstanin omassa 2030 -strategiassa koulutus on nimetty yhdeksi pääprioriteetiksi, ja Suomea pidetään opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan sekä koulutuksen että terveydenhuollon mallimaana.
Opetusministerin vierailun aikana allekirjoitettiin Jyväskylän ammattikorkeakoulun tilauskoulutussopimus terveydenhuollon Master-koulutuksesta Kazakstanissa ja Jyväskylässä. Kazakstanin terveysministeriö on nimennyt Jyväskylän ja Lahden ammattikorkeakoulujen hoitotyön koulutuksen kehittämiskumppaneiksi. Tämän yhteistyön puitteissa on tähän mennessä koulutettu yli 700 sairaanhoitajaa sekä alan opettajaa ja johtajaa. Nyt sovittuun Master-koulutukseen osallistuu ensi vaiheessa 20 opiskelijaa.
Toinen ministerivierailun yhteydessä allekirjoitettu asiakirja koskee opettajankoulutusta. Jyväskylän ja Hämeen ammattikorkeakoulut yhdessä Kazakstanin mallikoulujen verkoston kanssa kouluttavat opettajia esimerkiksi uuden teknologian opetuskäytössä.
– Pitkäjänteinen työ koulutusviennissä tuottaa konkreettisia tuloksia. Suomalainen koulutus kiinnostaa maailmalla, ja meitä pidetään esikuvana. On erinomaista, että suomalaiset korkeakoulut ja muut toimijat pystyvät tarjoamaan osaamistamme maailmalle ja luomaan vientituotteita esimerkiksi suomalaisesta opettajankoulutuksesta, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Matkansa aikana ministeri Grahn-Laasonen tapasi myös Kazakstanin opetus- ja terveysministerit yhdessä suomalaisten yritysten edustajien kanssa sekä vieraili Expo 2017 -maailmannäyttelyssä. Maailmannäyttelyn Suomen paviljongissa on mukana 72 yritystä, korkeakoulua ja oppilaitosta mukaan lukien Business Oulu. Koulutus on yksi Suomen paviljongin näyttelyn pääteemasta.
Hallituksen tavoitteena on koulutusviennin esteiden purkaminen muun muassa lainsäädännön muutoksin sekä volyymin kasvattaminen sadalla miljoonalla eurolla hallituskauden aikana. Suomalaiset ovat onnistuneet viemään koulutusta Kazakstaniin jo usean vuoden ajan.