Koronaviruksen toteamiseen tarkoitetut kotitestit lopetetaan Tukholman alueella tilapäisesti. Testejä on tehty niin paljon, että jopa 16,000 testiä odottaa jonossa. Huolestuttavasta tilanteesta kertoo Expressen.
Koronavirustestejä tekevien määrä on kasvanut Tukholman alueella niin suureksi, että kotitestien tilapäisellä lopettamisella pyritään purkamaan testien suurta määrää.
Drive in -testien otto sen sijaan jatkuu normaalisti. Testissä on kuitenkin useiden tuntien jonotusajat.
– Tiedän, että Karoliininen instituutti tekee valtavasti töitä, jotta testauskapasiteettia saadaan kasvatettua, Tukholman alueen johtava lääkäri Elda Sparrelid sanoo.
– On tärkeintä pysyä kotona jos sinulla on oireita, vaikka et voi juuri nyt testauttaa itseäsi. Kun testausmahdollisuus aukeaa taas, on tärkeää varata testi, mikäli sinulla on oireita, hän ohjeistaa.
Kotitestaus avataan Tukholmassa uudestaan torstaina.
– On tärkeää, että testimäärää kartutetaan. Se on tärkeä osa koronastrategiaamme ja meidän täytyy seurata tartuntatautikehitystä, jotta näemme, millaiset vaikutukset uusilla suosituksilla on, tartuntatautilääkäri Maria Rotzén Östlund muistuttaa.
Ruotsissa on tähän mennessä todettu kaikkiaan 124 355 varmennettua koronavirustartuntaa.