Virus ei luultavasti peräisin Kiinan laboratorion lepakoista

Amerikkalaistutkimuksen perusteella korona ei tullut kiinalaisten tutkimista eläimistä.

Yhdysvalloissa tehdyn uuden tutkimuksen perusteella näyttäisi, ettei koronavirus ole levinnyt Kiinan Wuhanissa lepakoita tutkineesta laboratioriosta, uutisoi hongkongilaismedia South China Morning Post. Tutkimus on julkaistu, mutta sitä ei ole vielä vertaisarvioitu.

Tutkimus tehtiin Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston vektorivälitteisten virustautien laboratoriossa. Tutkimuksen perusteella geeni, joka nopeuttaa koronaviruksen leviämistä ihmisiin toimii päinvastoin lepakoista löytyvän viruksen tapauksessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkijat loivat tutkimusta varten HIV-pohjainen pseudoviruksen, joka sisälsi lepakkoviruksen piikkiproteiineja sekä PRRA-aminohappoinsertin, jonka pitäisi muuttaa piikkiproteiinien rakennetta niin, että virus tarttuisi helpommin ihmiseen. PRRA-insertti on löydetty esimerkiksi HI-viruksesta, mutta ei koronaviruksesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkimuksen perusteella virus jakautui nopeammin, mutta sen pääsy isäntäsoluun eli tarttuminen vaikeutui verrattuna lepakkovirukseen, jonka piikkiproteiinit olivat muuntelemattomia. Tutkijat testasivat muunnellun viruksen vaikutusta esimerkiksi lepakon soluihin ja ihmisen keuhkosoluihin. Kun virus oli muunneltu, sen pääsy ihmisen keuhkosoluihin vaikeutui useita satoja kertoja.

Hevosenkenkäyököistä (lepakkolaji) löydetty raTG13-virus on läheisin tiedetty virussukulainen koronavirukselle. Viruksen geenit ovat 96 prosenttisesti yhtenevät koronaviruksen kanssa. Virusten välinen ero on niiden piikkiproteiineissa. RaTG13-virusta on löydetty lepakoiden ulosteista Lounais-Kiinassa sijaitsevasta luolasta.

Teorian siitä, että koronavirus olisi peräisin kiinalaisesta laboratoriosta ovat julkisuudessa esittäneet esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja ulkoministeri Mike Pompeo. Koronaviruksen alkuperä on edelleen selvittämättä.

Mainos