Eikö teitä hävetä, kysyy Porvoon Linnajoen koulun opettaja Jari Hyttinen Twitterissä pääministeri Sanna Marinilta (sd.) ja opetusministeri Li Anderssonilta (vas.).
Linnajoen koulun oppilaalla on todettu koronavirustartunta heti lähiopetuksen alettua. Porvoon kaupungin tiedotteen mukaan koronatartunnalle on altistunut 17 oppilasta ja 4 koulun opettajaa. Kaikki altistuneet opettajat sekä oppilaat on määrätty kotikaranteeniin.
Opettaja Jari Hyttinen on yksi altistuneista.
– Kaksi hallituksen ilmiselvää valhetta todistettu valheiksi. 1) Kouluihin palaaminen turvallista 2) Lapset eivät tartuta. Kaksi (2) päivää ehdin olla koululla lähiopettamassa. Nyt altistumisen vuoksi karanteenissa 2 viikkoa, hän sanoo tviitissään.
Hyttinen ei halua kommentoida asiaa tarkemmin. Opettajan mukaan yläkoulujen lähiopetusta ei olisi kuitenkaan pitänyt aloittaa.
– Hallitus ja fanijoukot puhuvat taas jossain kohtaa jälkiviisastelusta, mutta fiksut ja valistuneet opettajat ovat kyllä olleet aika johdonmukaisesti koulujen avaamista vastaan, hän toteaa.
– Yksityiskohtia ei tietysti voi kommentoida, mutta toki toivon itseni ja läheisten vuoksi, että tartunnalta olisi vältytty. Turhauttavaa. Yli kaksi kuukautta eletty lähes eristyksissä, eikä omia lapsia kouluihin edes päästetty.
Linnajoen koulussa käy koulua noin 550 oppilasta 7.-9. luokilla. Porvoon kaupunki tiedottaa, että koulussa on järjestetty lähiopetusta 14. toukokuuta alkaen opetushallituksen ohjeiden mukaisesti, niin että lähikontaktien määrä on pyritty minimoimaan. Luokkia opetetaan vain yhdessä luokkahuoneessa, ja ruokailu ja välitunnit on porrastettu.
– Koronatilanne on ollut Porvoossa hyvä, mutta parin viime viikon aikana tilanne on alkanut muuttua, ja tartunnat ja erityisesti altistuneiden määrä ovat lisääntyneet aikaisempaa nopeammin, kertoo johtava lääkäri Kati Liukko.
Tästä on näköjään Porvoon toimesta ihan avoimesti tiedotettu. Ei tietoa siitä, onko tartunta saatu koulussa tai toiselta lapselta. Altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. https://t.co/jh8tJ11A9T
— Teemu Roos (@teemu_roos) May 17, 2020
Hallitus ja fanijoukot puhuvat taas jossain kohtaa jälkiviisastelusta, mutta fiksut ja valistuneet opettajat ovat kyllä olleet aika johdonmukaisesti koulujen avaamista vastaan. Varsinkaan yläkouluja ei olisi pitänyt avata missään tapauksessa. #opehommat https://t.co/0MnscraeCp
— Jari Hyttinen (@80Hyttinen) May 17, 2020