Helsingin pörssin yhtiöiden arvioidaan maksavan osinkoja tulevana keväänä noin 13 miljardia euroa., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Keväällä jaossa lähes 13 miljardia osinkoja, tämä yhtiö maksaa eniten

Ennusteen mukaan 66 Helsingin pörssin yhtiötä kasvattaa osinkojaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisia yrityksiä seuraavien analyytikoiden konsensusennusteen mukaan tänä keväänä Helsingin pörssin yhtiöt maksavat osinkoja yhteensä 12,95 miljardia euroa. Osinkopotti jää ennusteen mukaan hieman viime vuodesta, jolloin osinkohuippu saavutettiin 13,1 miljardilla.

– Osinkokeväästä on tulossa hyvä. Osinkoja nostavien ja laskevien suhde näyttää mukavalta ja osinkovirta kehittyy jälleen positiiviseen suuntaan. Jos suuremmilta yhtiöiltä nähdään viime vuosien tapaan lisäosinkoja, saatetaan keväällä 2026 vanhoista osinkohuipuista mennä jopa yli, arvioi Danske Bankin salkunhoitaja Ville Kivipelto tiedotteessa.

Ennusteeseen on laskettu mukaan rinnakkaislistattujen Nordean, Telian ja SSAB:n osingot kokonaisuudessaan, ei vain Suomeen maksettavat osingot. Yhtiöiden osinkoja maksetaan usealle eri markkinalle.

Suurin osinkopotin kokonaismäärään vaikuttava lasku koskee tänä keväänä Fortumia. Vuonna 2025 yhtiö maksoi osinkoa 1,25 miljardia euroa ja vuoden 2026 ennusteen mukaan yhtiö maksaa osinkoa 686 miljoonaa. Pudotus selittyy yhtiön viime vuonna maksamilla merkittävillä lisäosingoilla. Lisäksi metsäsektorin osingoissa tullaan näkemään laskua alan heikon tulosvuoden näkyessä osingonmaksussa. Ennusteen mukaan Stora Enso, UPM ja Metsä Board tulevat kaikki laskemaan osinkojen määrää tai pitämään ne ennallaan.

– Laskijoiden joukossa nähdään tänä vuonna taloudellisesti hankalassa tilanteessa olevien toimialojen yhtiöitä, esimerkiksi metsä- ja rakennussektoreilta sekä viime vuonna normaalia suuremman osingon maksaneita yhtiöitä, Kivipelto sanoo.

Ennusteen mukaan tänä keväänä 66 Helsingin pörssin yhtiötä kasvattaa osinkojaan. Yli viiden prosentin nostoja tekee 29 yhtiötä, joihin lukeutuvat muun muassa Wärtsilä, Terveystalo ja Puuilo. Parhaat osinkotuotot maksavat ennusteen mukaan Nordea, Valmet, Tietoevry, Kesko ja Mandatum. Näistä Mandatumin 15 prosentin osinkotuotto tulee olemaan ylivoimaisesti suurin. Mandatumin kohdalla taso ei kuitenkaan ole pysyvä, vaan noston takana on ylimääräinen raha taseessa.

– Huonossa taloustilanteessa olevien yhtiöiden lisäksi osinkoja jättävät maksamatta Kempowerin ja QT Groupin kaltaiset kasvuyhtiöt, joiden strategiaan kuuluu investoida kaikki tehty voitto yhtiön kasvuun. Onkin hyvä muistaa, että osinkojen määrä itsessään ei kerro yhtiöstä hyvää tai huonoa, vaan osingonmaksun taustalla on yhtiön johdon päätös siitä, mihin ylimääräinen raha halutaan käyttää. Matalaa osinkoa maksavat yritykset tyypillisesti kasvavat kovaa, muistuttaa Kivipelto.

Uusia osingonmaksajia on keväällä 2026 ennusteen mukaan yhdeksän. Lindex, Kojamo ja Verkkokauppa palaavat osingonmaksajien joukkoon tauon jälkeen, ja lisäksi uusiin osingonmaksajiin lukeutuvat uudet listautujat Posti, GRK ja Framery.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)