Kaksi idänkaupan asiantuntijaa Inkeri Hirvensalo ja Pekka Sutela ovat kirjoittaneet laajan tietoteoksen Suomen ja Neuvostoliiton välisestä kaupasta. Lähteinä on käytetty ulkoasiainministeriön sekä Suomen Pankin arkistomateriaalin lisäksi runsaasti haastatteluja. Suomen idänkauppaa taustoitetaan myös Ruotsin vallan, autonomian ja sotien väliseltä ajalta.
Suomen idänkaupasta ei voi kirjoittaa ottamatta mukaan sotakorvausten vuosia. Suomi sai tiukat korvausvaatimukset, muttei joutunut monen Itä-Euroopan maan tavoin Neuvostoliiton liittouman osaksi. Sotakorvaukset tuli suorittaa tavaroina, kuten merialuksina, merialuksina, vetureina, koneina ja laitteina.
Vuonna 1951 idänkauppa oli vielä vähäistä, sekä vienti että tuonti olivat selvästi alle kymmenen prosentin tasolla Suomen kokonaiskaupasta, mutta osuus nousi nopeasti ja aiheutti uusia ongelmia. Länsidiplomaatit Helsingissä olivat huolestuneita Suomen kasvavasta Neuvostoliiton-riippuvuudesta ja kenties vähittäisestä valumisesta itäblokkiin.
Suurhankkeet
Hirvensalo ja Sutela sivuavat myös suurhankkeiden, kuten Saimaan kanavan vuokrauksen taustoja. Monimutkaisten poliittisten ja taloudellisten neuvottelujen jälkeen kanava-alueen vuokraamisesta Suomelle sovittiin vuonna 1962 ja kunnostus- ja rakennustyöt alkoivat kahta vuotta myöhemmin. Hanke on kaikkien aikojen suurin suomalainen maa- ja vesirakennustyömaa.
Kostamuksen rakennushanke Itä-Karjalassa oli myös mittava, neuvottelut kestivät vuosikausia. Kaikista idänkaupan projekteista Kostamus oli poliittisin, tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli taustalla vahvasti mukana. Lopullinen sopimus saatiin aikaan vuonna 1977 ja urakkaan kuului kaikkiaan 371 rakennuskohdetta, nykyrahassa hankkeen arvo oli noin kaksi miljardia euroa ja erityisesti Kainuun työllisyyteen Kostamuksella oli suuri merkitys.
Parhaimmat vuodet
Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisen kaupan huippuvuodet ajoittuvat vuosille 1973–1986. Hirvensalo ja Sutela onnistuvat haastattelujen kautta kuvaamaan idänkaupan kuvioita sen parhaimpina aikoina: ”1980-luvun alku oli se suurin huippu. Se oli hurjaa menoa. Syötiin kaviaaria kuin puuroa, lusikalla vaan mätettiin, se oli yhtä juhlaa. Oltiin suuria herroja, ajettiin Tshaikalla ja meitä otettiin vastaan joka paikassa”.
Joidenkin Suomen teollisuudenalojen vienti oli varsin keskittynyttä Neuvostoliittoon. Esimerkiksi elintarviketeollisuudessa Neuvostoviennin osuus vuonna 1985 oli lähes 43 prosenttia. Tekstiili-, vaatetus-, nahka- ja kenkäteollisuudessa prosenttiluku oli vuosittain noin 40, parhaimmillaan jopa 60 prosenttia.
Hankala tuonti
Suomessa idänkaupan tuontiyrityksiä oli selvästi vähemmän kuin vientiyrityksiä. Nesteen asema oli täysin ylivoimainen, yhtiö toi sekä raakaöljyä että maakaasua ja vastasi siten suurimmasta osasta tuontia. Rautaruukki, Imatran Voima ja Helsingin Energia kuuluivat myös suuriin tuojiin.
Sen sijaan koneiden ja laitteiden tuonti pysyi yleensä vaatimattomana. Neuvostoliittolaisten ihmetykseksi Suomi ei suostunut ostamaan esimerkiksi matkustajalentokoneita.
Lopputulos
Osasivatko suomalaiset idänkauppaa? Neuvostoajan kaupasta on suomalaisten keskuudessa vallinnut ristiriitaisia käsityksiä, osittain sen takia, että siihen liittyi alusta saakka paljon poliittisia intohimoja.
Se on kuitenkin selvää, että idänkaupan valtavassa byrokratiassa liikkuminen vaati taitoa. Tässäkin asiassa lukuisat haastattelut avaavat aikakautta paljon. Yhden näkökulman mukaan kauppa oli poliittista ja siinä ei juurikaan tarvittu osaamista, kunhan vain kesti alkoholia ja ylensyöntiä. Yleinen käsitys oli, että joka ei kestänyt alkoholia, ei soveltunut idänkauppiaaksi.
Oli myös henkilöitä, joiden muistelujen mukaan alkoholin käyttö neuvotteluissa oli kaiken kaikkiaan hyvin maltillista. Tilanne tietenkin muuttui, kun sopimukseen oli päästy.
Kirjassa haastetaan useita aiemmin itsestään selvänä pidettyjä käsityksiä. Idänkaupan uskottiin olleen vakaata ja tasapainottaneen länsikauppaan liittyneitä suhdannevaihteluita. Todellisuudessa idänkaupan muutokset olivat öljyn hintavaihteluiden takia ajoittain melkoisia. Neuvostoliiton suunnitelmataloudesta huolimatta kaupan taso oli riippuvainen öljyn maailmanmarkkinahintojen kehityksestä.
Inkeri Hirvensalo & Pekka Sutela: Rahat pois bolševikeilta – Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa. Kustannusosakeyhtiö Siltala. 370 sivua.
JARKKO KEMPPI
