Koronavirukseen sairastuneen kansanedustaja Joonas Köntän (kesk.) karanteeni on ohi. Könttä sai positiivisen tuloksen koronavirustestistä viikko sitten lauantaina 12. joulukuuta.
Könttä kertoo tiedotteessa oireiden ilmenneen pääosin muutamana päivänä, mutta joitain oireita on vielä jäljellä.
– Omalta osaltani oireet kestivät muutaman päivän. Lihaskivut ja päänsärky, sekä haju- ja makuaistin menetys olivat näkyvimmät oireet. Vain yhtenä yönä kuume nousi korkeammaksi, Könttä kertoo.
– Suhteellisen lyhyetkin kävelylenkit rasittavat vielä normaalia huomattavasti enemmän, mutta toipuminen on jo käynnissä. Haju- ja makuaisti eivät ole palanneet, mutta siinä kestääkin käsittääkseni pidempään.
Könttä haluaa myös muistuttaa ihmisiä koronan vakavuudesta.
– Tuttuja ja tuntemattomiakin haluan kiittää avuntarjouksista. Haluan myös muistuttaa koronaohjeiden noudattamisesta: peskää käsiä, käyttäkää maskeja ja välttäkää turhia kontakteja. Korona ei ole leikin asia.
Kansanedustaja Könttä on lääkärin määräämällä sairauslomalla keskiviikkoon 23. joulukuuta saakka. Tämän jälkeen hän palaa eduskuntatyöhön.