Kansanedustaja Kalevalle: Ilotulitekielto iskisi maaseudulle

Ilotulitteiden kieltämisen katsottaisiin lisäävän laittomien ja itse tehtyjen rakettien määrää.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan ilotulitteiden kieltäminen kuluttajilta osuisi erityisesti maaseudun asukkaisiin, uutisoi Kaleva.

– Mikäli ilotulitteet sallitaan vain ammattilaisille, asettaa se erityisesti harvaan asuttujen ja syrjäisten seutujen asukkaat eriarvoiseen asemaan. Ei ole mukavaa, jos Sevettijärven lapset joutuvat viettämään uudenvuodenaatostaan yli 300 kilometriä autossa ilotulituksen nähdäkseen, Kärnä sanoo Kalevalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kärnä huomauttaa, että kunnilla on jo nyt mahdollisuus puuttua ilotulitteiden käyttöön, mikäli siitä koituu ongelmia.

Verkkouutiset kertoi aiemmin, että noin puolet suomalaisista olisi valmis kieltämään ilotulitteiden myynnin yksityisille kuluttajille. Suomen Ilotulitus Oy:n mukaan toimitusjohtaja Niila Rajalan mukaan myynnin sallimisessa on kyse erityisesti ilotulitteiden kulttuurillisesta asemasta.

Hänen mukaansa yli puolet suomalaisista kokee ilotulitteiden olevan osa uuden vuoden juhlintaa. Sallimiseen liittyy myös turvallisuusnäkökulma.

– Kyseessä on todellinen kansanhuvi, jolla on pitkät perinteet. Jos kuluttajailotulitteet kiellettäisiin, kuluttajat toisivat ne itse maahan tai osa rakentelisi niitä autotallissaan. Lopputuloksena olisi astetta vakavammat onnettomuudet. Nyt maahantuodut ilotulitteet ovat testattuja, CE-hyväksyttyjä tuotteita ja koko toimitusketju on tarkkaan säädeltyä ja viranomaisten valvomaa.

Ilotulitteiden kieltämistä perustellaan niiden aiheuttamilla terveyshaitoilla. Joka vuosi esimerkiksi silmävamman ilotulituksen yhteydessä saa 10-20 henkilöä, usein lapsia ja sivullisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ihmisten lisäksi raketeista kärsivät myös eläimet ja ympäristö.

– Monet eläimet kokevat ilotulitteet hyvin uhkaavina ja ilotulitus voi ahdistaa niitä voimakkaasti ja jopa useita päiviä. Kuluttajakäytössä haittaa ei pystytä rajaamaan tiettyyn lyhyeen aikaan, vaan eläimet altistuvat haitalle tarpeettoman pitkään. Luonnoneläimille koituvia haittoja voidaan vain arvella, eläinlääkäri ja Suomen eläinsuojeluyhdistyksen SEY ry:n toiminnanjohtaja Kati Pulli toteaa.

– Lisäksi se kuormittaa ympäristöä. Käytön rajaaminen ammattilaisille vähentäisi näitä haittoja monin tavoin.

Mainos