Kanadan puolustusvoimien johto on käynnistänyt selvityksen siitä, miten kanadalaisjoukkojen läsnäolo Latviassa olisi tarkoituksenmukaisinta järjestää tulevaisuudessa. Yksi vaihtoehdoista voisi Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n mukaan olla pysyvä tukikohta.
Kanadan yhteisoperaatioesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Steve Boivin kertoo selvitystyön olevan käynnistysvaiheessa, eikä muodollisia esityksiä asiasta ole vielä tehty. Noin 2 200 kanadalaissotilasta palvelee jo nyt kuudesta yhdeksään kuukautta joukko-osastonsa mukana Latviassa osana Naton eteentyönnetyn puolustuksen operaatiota.
Kanadan pääministeri Mark Carney on syksyllä 2025 vahvistanut maansa joukkojen läsnäolon Latviassa jatkuvan ainakin vuoteen 2029 saakka.
– Haluamme varmistaa kykymme jatkaa tätä operaatiota. Joten kyllä – tarkastelemme, olisiko joukkojen pysyvä sijoittaminen alueelle järkevää, kenraaliluutnantti Boivin sanoo CBC:lle.
Kanadan armeijan yksiköitä on ollut pysyvästi Euroopassa viimeksi kylmän sodan aikana. Viimeiset kaksi tukikohtaa läntisessä Saksassa suljettiin vasta vuonna 1993. Niissä palveli CBC:n mukaan enimmillään lähes 7 000 sotilasta.
Saksa ilmoitti vuonna 2025 muodostavansa noin 5 000 sotilaan vahvuisen 45. panssariprikaatin, joka sijoitetaan pysyvästi Liettuaan. Sen odotetaan olevan täysin toimintakykyinen vuonna 2027.
Nato-liittolaisten joukkojen pysyvä sijoittaminen Baltiaan vahvistaa yhdysvaltalaisen Hudson Institute -ajatushautomon tutkijan Daniel Kochisin mukaan liittokunnan pelotevaikutusta alueella.
– Liittolaisjoukkojen läsnäolon lisääminen alueella ei ole provosoivaa – mutta heikkouden osoittaminen olisi sitä varmasti, hän toteaa joulukuisessa analyysissaan.





