Tänään lähti lausuntokierrokselle luonnos henkilöperusteisen irtisanomisen keventämisestä alle 20 hengen yrityksissä. Kyseessä on periaatteellisesti merkittävä askel palkkauskynnyksen keventämisessä. Nykyinen, selvästi useimpia Länsi-Euroopan maita tiukempi käytäntö syntyi vuoden 1970 työlainsäädännössä, eikä siihen ole puututtu 48 vuoteen.
Kokoomuksen kesäkuun puoluekokouksen tunnukseksi valittiin #saatehdä. Innostumme tekemään, kokeilemaan ja uudistamaan rohkeasti sen sijaan, että jätetään varmuuden vuoksi tekemättä ja pysytään paikoillaan. Tänään valmistuneen lakiluonnoksen ydin on ”saa palkata”. Saa palkata, vaikkei olisi vuoren varma, että löysi työntekijän, joka on varmuudella luottamuksen arvoinen. Sitä varmuutta jos jää odottamaan, ehtii tilausten kasvukausi nimittäin helposti mennä ohi suun ja vaihtua laskusuhdanteeseen. Tai sitten rekrytointiin pitäisi keskittää niin paljon huomiota, että moni yrittäjä jättää mieluummin loikan tekemättä ja jatkaa omillaan.
Silti työlainsäädäntömme on kirjoitettu siitä lähtökohdasta, että aika lailla varma pitäisi olla, jotta voi palkata. Henkilöperusteisen irtisanomisen kynnys kun on muodostunut kovin korkealle. Samalla palkkaamisen kynnys on noussut niin, että meillä jää syntymättä kymmieniä tuhansia sellaisia työpaikkoja, joista yrittäjä olisi valmis palkan maksamaan.
Lakiesitys antaa varmaan sytykettä poliittiselle kinastelulle. Väittelijöiden jakolinjan ydin on siinä, ymmärretäänkö palkkaamiskynnyksen ratkaiseva merkitys työttömyyden tasolle. Keväällä jo järkytyin eduskunnassa, kun toverit vasemmalla laidalla huutelivat kovaan ääneen, että mitä täällä puhuttaan palkkaajan asiasta kun piti puhua työttömistä. Yhtään työpaikkaa ei synny ilman, että työsuhteen solmiminen on mielekästä myös palkkaajalle. Palkkaajan asia on mitä suurimmassa määrin työttömän asia.
Tullaan pelottelemaan pienten yritysten villin lännen meiningillä. Sellaista ei todellakaan synny. Irtisanomiselle pitää jatkossakin olla lakiin kirjattu perusteltu syy. Irtisanominen ei tule olemaan ilmoitusasia, vaan prosessi jatkossakin. Pikemmin pelkään, että nyt esittämämme muutos on liiankin varovainen.
Epäreiluimmat väittelijät saattavat vetää esiin ILO-kortin. Ainakin eduskunnassa vasemmiston edustajat tietävät kyllä itsekin, ettei hallitus ole koskemassa kansainvälisen työjärjestö ILO:n kiellettyihin irtisanomiskriteereihin pitkällä tikullakaan.
Yllättävät tahot tulevat olemaan huolestuneita työnantajista, kun puhutaan yritysten keskinäisestä yhdenvertaisuudesta. Toki olisi aina selkeämpää jos pärjättäisiin ilman yrityksen henkilöstön kokoon naulattuja eroja työlainsäädännössä. Tässä tapauksessa erolle on kuitenkin täysjärkiset perusteet. Nykytilanne nostaa palkkaamisen kynnystä aivan erityisesti pienissä yrityksissä. Niissä yksikin kohtuuttomaan epäluottamukseen ajautunut työsuhde voi kaataa koko firman. Suuressa yrityksessä riitoihin ajautuneita voidaan siirtää erilleen ja tehtäviä vaihtaa. Ensimmäisiä työntekijöitä palkkaava ei voi laskea tällaisten peliliikkeiden varaan.
Elinkeinoelämän keskusliitostakin esitystä saatetaan vähätellä, kun se koskee vain alle 20 hengen yrityksiä. Tähän luokkaan kuitenkin kuuluu 90 prosenttia suomalaisista yrityksistä. Niissä työskentelee jo kolmasosa suomalaisesta työvoimasta. Tällä vuosikymmenellä useimmat työpaikat ovat syntyneet juuri näihin yrityksiin. Nyt monissa pienissä yrityksissä iloitaan kasvavista tilauksista ja stressataan kysymystä työntekijöiden palkkaamisesta.
Nyt laadittu lakimuutos ei varmaankaan ole niin selkeä muutos kuin asia oikeasti vaatisi. Se on kuitenkin kunnollinen askel oikeaan suuntaan, yksi hallituskauden merkittävimpiä työmarkkinoita rasvaavia uudistuksia. Kiitän jo tässä vaiheessa rakentavista neuvotteluista ja selkärangasta myös työministeri Jari Lindströmiä (sin.). Jari julkaisi tänään myös hyvän blogin.
P.s. Sovimme tällä viikolla myös, että hallitus ei etene suunnitelmassa vapauttaa nuorten pitkäaikaistyöttömien palkkaaminen määräaikaisiin työsuhteisiin. Ikään perustuva eriyttäminen osoittautui tässä kohtaa haastavaksi toteuttaa sekä yhdenvertaisuuden kannalta oikeasuhtaisesti että riittävän merkittävän joukon työn saamista aidosti edistäen. Siksi sovimme, että energia kannattaa mieluummin käyttää siihen, että haemme budjettiriiheen mennessä muita keinoja nuorisotyöttömyyden helpottamiseen.