Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Suomessa tulisi siirtyä kohti Ruotsin mallia, jossa paikallinen sopiminen on yleistä ja työntekijöillä on vahva edustus yrityksen hallinnossa.
– Pitäisi liberalisoida työlainsäädäntöä, mutta sitten ehkä vahvistaa työntekijöiden virallistakin edustusta yrityksen hallinnossa, Mykkänen sanoo Aamulehdelle.
Mykkänen kertoo, että Ruotsissa paikallinen sopiminen on merkittävästi pidemmällä kuin Suomessa. Samanaikaisesti ammatillisen järjestäytymisen rooli työpaikoilla on pysynyt vahvana, sillä työntekijöiden edustajalla on mahdollisuus päästä yritysten hallituksiin vaikuttamaan.
Ruotsissa sopimiskäytäntö on osaltaan johtanut Suomea huomattavasti parempaan työllisyystilanteeseen.
Mykkänen sanoo, että SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan suhtautuminen Ruotsin malliin on ollut myönteinen. Hän toivoo, että myös Elinkeinoelämän keskusliito (EK) olisi valmis vahvistamaan työntekijöiden asemaa yritysten hallinnossa. Mykkäsen mukaan Ruotsin mallia ei pidä ajatella ainoastaan paikallisen sopimisen näkökulmasta.
– Etelärannan pitää tässä katsoa peiliin. Meillä on usein haluttu Ruotsin joustavan työlainsäädännön edut, mutta ei olla toisaalta oltu valmiita syventämään paikallistason luottamusta kuten Ruotsissa. Meidän ei tarvitse kopioida kaikkea yksi yhteen, mutta olisiko viimein aika katsoa, miten voisimme ottaa yhtä jalkaa askelia ruotsalaistyyppiseen työelämään, Mykkänen sanoo.