Ottawan miinasopimuksesta irtautuminen tuo liiketoimintamahdollisuuksia, kertoo Iltalehti.
Puolustusvaliokunta toteaa lausunnossaan, että suomalaisyritysten mahdollisesti kehittämillä miinaratkaisuilla voi olla vientipotentiaalia muihin Nato-maihin.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoo Iltalehdelle, että miinoja on tarkoitus myydä nimenomaan liittolaisille.
– Tarkoitus ei tietenkään ole se, että Suomesta tulisi joku miinatavaratalo, josta sitten miinoja myytäisiin kaikkialle, mutta näihin tiettyihin meidän kanssa sotilasliitossa oleviin maihin voitaisiin sitten tarvittaessa heidän halutessaan miinoja myös toimittaa.
Kopran mukaan kulloinenkin hallitus päättää vientiluvista tapauskohtaisesti. Hän pitää miinojen myynnin ympärille rakentuvan liiketoiminnan kokoa melko minimaalisena, koska markkinoiden koko on pieni.
– En usko, että siitä mitään kunnon bisnestä saadaan. Jalkaväkimiinat ovat hyvin yksinkertaisia, edullisia, halpoja laitteita, hän sanoo.
Miinaeriä voitaisiin Kopran mukaan toimittaa liittolaismaille esimerkiksi samassa yhteydessä, kun niitä valmistetaan Suomeen.





