Kuvituskuva. Tilastojen mukaan joulun ajan saunominen näkyy selkeästi kasvaneina palovahinkoina., LEHTIKUVA / JOHANNA LAINE

Jouluaaton alla vahinkopiikki – nämä päivät aiheuttavat eniten paloja ja vesivahinkoja

Vahinkojen riski kohoaa jouluviikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jouluviikko on vahinkotilastojen kannalta poikkeuksellinen, muistuttaa OP Pohjola tiedotteessa. Palovahinkojen riski korostuu ruuanlaiton, saunomisen ja kynttilöillä tunnelmoimisen myötä.

Pelastuslaitoksen tilastojen mukaan joulun ajan saunominen näkyy selkeästi kasvaneina palovahinkoina. Muut palot saavat alkunsa keittiössä ruoanlaiton yhteydessä – esimerkiksi kinkunrasvasta liedellä – tai kynttilöistä. Riskialtteimmat päivät ovat jouluaatonaatto ja jouluaatto. Myös sähkökyntteliköt ja koristevalot voivat aiheuttaa ylikuumenemisia, jos niitä ei valvota.

– Palovahinkojen lisäksi toinen riskinpaikka liittyy vesivahinkoihin. Joulukuusen jalustan vuotaminen voi aiheuttaa isojakin vaurioita, ja vahinkotilastojen mukaan yksi tyypillisimmistä onkin parketteihin aiheutuneet vesivahingot, sanoo Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalvelujen johtaja Mikko Filppula tiedotteessa.

Jouluna syntyy poikkeuksellisen paljon rasvajätettä, koska suomalaiset syövät noin 7 miljoonaa kiloa kinkkua joka vuosi. Tämä tarkoittaa valtavaa määrää paistinrasvaa, ja moni tekee virheen kaatamalla sen viemäriin.

– Jäähtyessään lämmin kinkkurasva kovettuu ja tarttuu putkien seinämiin. Se kerää mukaansa vessapaperia ja muuta roskaa, mikä johtaa tukokseen. Tukoksien aiheuttamat vahingot voivat nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin, sanoo Filppula.

Joulunajan kuormitus näkyy myös kodinkoneissa. Esimerkiksi jääkaappi voi vuotaa, jos se on ahdettu liian täyteen. Vahinkoilmoituksissa näkyy lisäksi erikoisempia tapauksia, kuten kaatuneita joulukuusia lemmikkien takia, kinkun kuumia rasvoja aiheuttamassa palovammoja sekä liukastumisia kirkkomatkalla.

– Eläinlääkärikäynneiltäkään ei vältytä sillä myrkytysvaara kasvaa suklaiden sekä joulukukkien, kuten hyasintin ja amarylliksen myötä, Filppula sanoo.

Liikenteessä joulun meno- ja paluuruuhkat sekä ostosparkit lisäävät peltivahinkoja. Jouluhässäkkä lisää tarkkaamattomuutta ja virheitä.

– Vuosittaiset joulunajan liikenneonnettomuudet riippuvat paljon sääolosuhteista ja siitä, mille viikonpäiville jouluaatto ja joulupäivät osuvat. Lumisateet ja liukkaus ovat merkittäviä riskitekijöitä, sanoo Filppula.

Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan ajoneuvovahinkoja sattuu ylivoimaisesti eniten pysäköintialueilla, erityisesti ruokakauppojen, kauppakeskusten ja taloyhtiöiden parkkipaikoilla. Yli puolet vahingoista tapahtuu peruutustilanteissa.

Tyypillisissä parkkipaikoilla sattuvissa matalan ajonopeuden vahingoissa keskimääräinen korjauskustannus on noin 1700 euroa. Tavallisimmissa tapauksissa auto törmää toiseen ajoneuvoon, kaiteeseen tai muuhun esteeseen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)