Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kertoo Helsingin Sanomille, että liitto tavoittelee tuntuvia palkankorotuksia sekä kilpailukykysopimukseen liittyvän lomarahaleikkauksen korvaamista.
– Talous kasvaa nyt vauhdilla. Lomarahaleikkauksilla me olemme olleet kustantamassa sitä, että vientialat ja yksityinen sektori saavat lisää pääomaa, Niemi-Laine sanoo.
– Onko jo tässä kohdin aika lopettaa tämä naisvaltaisten alojen kurittaminen ja Sipilänkin hallituksen aika miettiä, että kilpailukykysopimuksesta luovutaan?
Palkankorotukset ja lomarahaleikkausten korvaamisen arvoidaan lisäävän kunta-alan kuluja 1,2 miljardilla eurolla.
– On Sipilän hallituksen asia sitten miettiä se rahoitus, JHL:n puheenjohtaja sanoo.
Niemi-Laine kertoo, että työntekijät ovat valmiina lakkoihin, jos tuloksia palkkaneuvotteluissa ei synny. Hänen mukaansa sopimuksen syntyminen on kuitenkin ensisijaista.