Työministeri Jari Lindstöm (sin.) kommentoi Sinisessä kahvihetkessä ahtaajien ja Rakennusliiton ilmoittamia lakkoja ja niiden vaikutuksia Suomelle. Liitot ovat ilmoittaneet lakkoaikeista, koska vastustavat eduskunnan hyväksymää lakia aktiivimallista.
– Kannattaa malttaa ja katsoa, minkä sisältöisenä aktiivimalli tulee käyttöön. Hallitus tekee nyt parasta aikaa sitä työtä, mitä eduskunta meiltä edellyttää.
Aktiivimallia esittävään lakiin liitettiin eduskunnassa lausuma, jossa edellytettiin uudistuksen vaikutuksien seuraamista. Eduskunnan mukaan aktiivisuuden osoittamiseen kelpaavia keinoja täytyy tarvittaessa laajentaa, jotta työttömyystukea eivät menetä sellaiset työnhakijat, jotka yrittävät aktiivisesti etsiä töitä ja saada työvoimapalveluita.
Työministerin mukaan hallitus seuraa laissa olevan lausuman mukaisesti, millaisia vaikutuksia aktiivimallilla on. Tarvittaessa lakia tarkastellaan uudestaan.
Haastattelussa Lindströmiltä kysytään, mitä tämä ajattelee liittojen kaavailemista lakoista.
– Kyllä se maksaa tietysti. Tässä on se puoli, että aina näissä tämmöisissä mielenilmauksissa viaton osapuoli kärsii. Tässä tapauksessa työnantajat ja tietenkin Suomen valtio. Näistä tulee tappioita.
– En usko, että tällä on mitään isompaa merkitystä sille luottamukselle, jota suomalaiseen yhteiskuntaan ulkomailla koetaan. Mutta sitten, jos tästä alkaa isompi revohka, niin tottakai sellainen riski on olemassa, Lindström kommentoi.
Työministerin mukaan lakko-oikeus on perusoikeus.
– Lakkohan on laillinen toimi sinällään, mutta sillä on aina myös ikävä vaikutuksensa siihen liittymättömiin osapuoliin.
– Kehottaisin kuitenkin malttiin tässäkin asiassa, Lindström sanoo.