Suomessa tehtiin monta asiaa oikein, kun Suomi nousi 1990-luvun alun pahasta lamasta. Yksi onnistuminen oli rohkea veropolitiikka.
Erityisesti pääoma- ja yhteisöverotusta uudistettiin rohkeasti. Vanha verojärjestelmä korkeine verokantoineen ja monimutkaisine verovähennysjärjestelmineen uudistettiin kokonaan. Aihetta olikin, sillä osin juuri verotuksen takia suomalaisten yritysten taseet olivat heikkoja lamaan tultaessa. Silti verokertymät eivät olleet veronsaajille kovin suuria.
Olin nuorena miehenä verotuksen työryhmissä ja uutena jäsenenä valtiovarainvaliokunnan verojaostossa mukana uudistusta tehtäessä. Tiivis veropohja ja matalat verokannat olivat selkeä linja. Verojärjestelmä mahdollisti ja edisti välttämätöntä talouden kasvua ja dynamiikkaa. Rahaa alkoi noususuhdanteen alettua tulla veronsaajille kuin suokuokalla vetäen.
Myös veronmaksajat olivat tyytyväisiä ja syntyi winwin-tilanne. Tuloksena myös oli, että yritysten taseet vahvistuivat. Vahvistuvat taseet kantoivat yrityksiä yli lama-aikojen.
Sittemmin verotuksen suuri linja on hämärtynyt. Kuluvalla vaalikaudella tosin alennettiin merkittävästi yhteisöverokantaa, mutta muutoin veropolitiikka on mennyt pieneksi nurkissa pyörimiseksi. Esimerkiksi kotitalousvähennystä ja yritysten edustusmenojen vähennyskelpoisuutta on vatvottu edestakaisin. Yritysverotukseen on tullut koulutusvähennyksen tapaisia turhia kukkasia.
Ja veropolitiikan varsinainen kukkanen on lapsilisien leikkauksen osittainen kompensoimista verovähennyksen kautta. Vähennys monimutkaistaa verotusta, tuo lisää progressiivisuutta, sen täytäntöönpano maksaa eikä se edes kohdistu kokonaan oikeaan paikkaan. Uskon, että vähennystä ei eduskunnassa kehdata hyväksyä, vaan lapsilisäpäätöstä korjataan.
Elinkeinoelämän Keskusliitto totesi tuoreessa kannanotossaan: ”Hallitusohjelmiin ei kaivata korulauseita. Veropäätösten ja sääntelyn tempoilu on lopetettava”.
Pääministeri Alexander Stubb myönsikin Keskuskauppakamarin veropäivillä, että verotus on ollut tempoilevaa. Samaan aikaan kokonaisveroaste on noussut jo 45 prosenttiin ja se on jo globaalitalouden oloissa tapissa. Tilanne näkyy myös siinä, että ihmisten verotuksen kiristäminen vaikeuttaa toimeentuloa ja kulutusmahdollisuuksia.
Nyt Suomen talous näivettyy. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa pitää erityisesti siksi miettiä, mikä vero on haitallisen talouskasvun kannalta. Epäilemättä työn verotus eri muodoissaan on haitallista. Työn verotuksen kiristyminen kasvattaa ns. verokiilaa, joka toimii työllistymisen ja työllistämisen esteenä. Työntekijän saaman rahan ja työnantajan maksaman kustannuksen eli verokiilan osuus on sekin nyt aivan tapissa.
Veropolitiikan keskeinen tavoite pitää olla työn verotuksen keventäminen. Myös kaikkien yritysten ns. jakamattoman tulon verotuksen taso pitää olla kilpailukykyinen.
Pienissä yksittäisissä verotuksen yksityiskohdissa ei pidä nyt pyöriä seuraavassa hallitusneuvotteluissa. Suomessa tarvitaan vahva yhteinen ponnistus Suomen nostamiseksi kasvuun. Veropolitiikankin pitää tähdätä tähän tavoitteeseen. Jos Suomen talous jatkaa näivettymistään, niin se samalla merkitsee veropohjan rapautumista ja hyvinvointipohjan murenemista. On aika ottaa suuri kuva ja suuri pensseli käyttöön veropolitiikkaa uudistettaessa.
Kirjoittaja Olavi Ala-Nissilä on tilintarkastusyhteisö BDO:n hallituksen puheenjohtaja, KHT-tilintarkastaja ja entinen Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen.