IS: Opiskelijat jonottavat ulkona 299 euron hintaisia bilelippuja

Samaan aikaan Helsingin yliopistolla on ollut käynnissä mielenilmaus opiskelijoiden olojen kurjistamista vastaan.
Rukan hiihtokeskus marraskuussa 2017. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Rukan hiihtokeskus marraskuussa 2017. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Helsingin Yrjönkadulla kiersi tiistai-iltapäivällä pitkä jono. Asiasta kertoneen Ilta-Sanomien mukaan jonottajat olivat varustautuneet muun muassa retkituoleilla ja makuupusseilla. Ensimmäiset jonottajat olivat saapuneet paikalle aamulla.

Opiskelijat kertovat lehdelle jonottavansa lippuja Rukalla järjestettävään tapahtumaan, jonka lipuille on perinteisesti kova kysyntä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

– Legendaariset bileet, yksi jonottajista huikkaa.

Kyseessä Aalto-yliopiston laskettelujärjestön järjestämä Ensilumet-tapahtuma, jonne liput maksavat 299 euroa.

Helsingin yliopistolla puolestaan on tänään ollut käynnissä valtaus, jossa opiskelijat vastustavat hallitusohjelman opiskelijoiden tukiin kohdistuvia leikkauksia, kuten opintotuen indeksikorotuksen jäädyttämistä. Mielenosoittajien mukaan opiskelijoiden oloja ei tule kurjistaa.

Mainos