Huhtikuussa käydään taas eurovaaleihin. Eduskuntavaalien nimi kätkee taakseen sen, että vaalien jälkeen valittavan hallituksen ministerit edustavat Suomea Euroopan Unionin neuvostossa, joka yhdessä Europarlamentin kanssa säätää EU:n lainsäädännön.
Ei ole sama, millä ilmeellä suomalaisministerit neuvostojen kokouksissa istuvat ja millaisiin kantoihin hallitus on heidät sitonut.
Kasvusta, työpaikoista, leikkauslistoista, julkisista investoinneista ja verotuksesta puhutaan kotimaisina asioina, mutta suuri osa talouskasvun edellytyksistä tehdään eurooppalaisella politiikalla. TTIP, energiaunioni ja digitaaliset sisämarkkinat ovat vain kolme suurta asiaa, jolla kasvua voidaan saada aikaan. Tälle hallitukselle kasvu kelpaa, mutta miten on tulevan laita?
Yhdysvaltain ja EU:n välillä neuvoteltavan kauppasopimuksen, TTIP:n vastustus on alkanut muistuttaa huvipuiston peilisalissa kulkemista. Niin vääristynyt kuva sopimuksesta tulee, kun sitä peilataan yksittäisten pelkojen ja epäluulojen kautta. Liikkeellä on epätieteellisiä argumentteja geenimuuntelusta ja investointisuojaa koskevien epäilysten kaapuun verhottua vanhaa amerikanvastaisuutta höystettynä reippaalla annoksella toimialakohtaista protektionismia.
Vapaakauppasopimuksen puolustaminen ei ole helppoa tässä ilmapiirissä, vaikka TTIP kasvattaisikin Suomenkin taloutta ja loisi uusia työpaikkoja, kun omat pk-yrityksemme pääsisivät helpommin Yhdysvaltojen markkinoille. Politiikan lainalaisuuksiin kuuluu, että pienellä vähemmistöllä, joka kokee menettävänsä vaikka vähänkin on aina kovempi ääni kuin suurella enemmistöllä, joka voi voittaa paljon.
Digitaalisilla sisämarkkinoilla tilanne on samankaltainen: operaattorit puhuvat roaming-maksujen poistamista vastaan, tekijänoikeusjärjestöjen on vaikea löytää edes kansallisesti hyväksyttävää järjestelmää, saati sitten eurooppalaista ja eri maissa taksit protestoivat Überiä vastaan. Kilpailun avaaminen ja yhteisten pelisääntöjen luominen markkinoille palvelee kuitenkin kuluttajaa kaikkialla tuodessaan parempaa palvelua ja halvempia hintoja.
Eräs entinen pääministeri puhui aikanaan siitä, että Suomen pitää mennä kaikkiin ytimiin. Nykyään lähestymistapa monilla on, että Suomen pitää kääntää selkänsä kaikille ytimille! Pahimmillaan hallitsee näkemys, että mahdollisimman pienellä jäsenmaksulla voisi saada mahdollisimman paljon rahaa takaisin.
Parasta kansallista itsekkyyttä ei ole maksuosuuksiin tuijottaminen eikä edes lainsäädäntöpoikkeusten janoaminen, vaan integraation syventäminen. Jos EU:ta syytetään siitä, että se ei ole toiminut tarpeeksi tehokkaasti veronkiertoa ja harmaata taloutta vastaan, niin ratkaisu ei suinkaan ole hankkiutua eroon EU:sta, vaan tiivistää yhteistyötä!
Pitkällä aikavälillä kansallista etua ja kansallista itsekkyyttä eivät palvele sellaiset ministerit, jotka hapankorppuina kuuntelevat tulkkausta ja miettivät vain, että missä oli se rahasäkki, joka piti kantaa kotiin!
Parasta kansallista itsekkyyttä on avoimuus, integraatio ja yhteinen talouskasvu.
Kirjoittaja Pete Pakarinen työskentelee lehdistöneuvonantajana Euroopan parlamentin EPP-ryhmässä.