[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”kunnon-porho” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Olisipa ilmaista rahaa! No, nyt sitä on. Korko on nimittäin lainarahan hinta, ja tällä hetkellä länsimaat ovat jo vuosia eläneet lähes nollakorkomaailmassa. Tilanne näyttää jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen. Esimerkiksi Suomen valtio sai viimeisimmässä huutokaupassa lyhytaikaista velkaa -0,64 prosentin korolla. Myös pitkät lainat ovat alle nollakorkoisia. Tämä tarkoittaa, että sijoittajat maksavat valtiolle siitä, että saavat lainata sille rahaa.
Raha on lähes ilmaista asuntoja ostaville yksityishenkilöillekin. Asuntolainaa saa noin keskimäärin 0,7 prosentin korolla, jotkut vielä halvemmalla. Myös yrityslainojen korot ovat ennätysalhaalla.
Miksi ihmeessä rahaa annetaan nyt lainaksi ilmaiseksi? Miten tähän on päädytty? Syyttävä sormi osoittaa keskuspankkeihin. Ne ovat finanssikriisin jälkeen laskeneet ohjauskorot ennätysalas – ja lisäksi puskeneet markkinoille rahaa myös uusilla operaatioilla, kuten ostamalla yritysten ja valtioiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta. Suomeksi: rahaa on painettu kone punaisena. Sitä on maailmalla yllin kyllin, joten sitä on pakko säilöä muun muassa valtioiden velkakirjoihin myös negatiivisilla koroilla.
Keskuspankkien tavoitteet ovat olleet ymmärrettäviä: välttää rahoituskriisi ja vakava reaalitalouden lama, massakonkurssit, suurtyöttömyys – ja euroalueella myös yhteisvaluutan hajoaminen. Löysästä rahapolitiikasta huolimatta inflaatiota ei ole juuri näkynyt. Päinvastoin deflaation eli rahan arvon nousemisen pelko on pitänyt rahanpainokoneet käynnissä. Deflaatio on taloudelle haitallista, koska se johtaa kiihtyvään säästämiseen, kun kuluttajat odottavat halvempia hintoja.
Keskuspankit ovatkin finanssikriisin jälkeen onnistuneet estämään järjestelmän romahtamisen. Nekään eivät kuitenkaan oikein vielä osaa kertoa, miten uudessa maailmassa tulisi elää. Esimerkiksi Euroopan keskuspankilla (EKP) on meneillään strategian päivitys. Sekin miettii, miten 2020-luvulla rahapolitiikkaa pitää harjoittaa. Kaikki ymmärtävät, että pidemmällä aikavälillä nollakorkomaailma voi olla kirous.
Erittäin matalilla koroilla on monia kielteisiä vaikutuksia. Ensinnäkin, rahapolitiikka menettää suhdannetehoaan. Korkojen sääntelyllä on tasattu talouden ylä- ja alamäkiä. Mitä löysempää rahapolitiikka on, sen vaikeampaa lisälöysentäminen on. Korkojen alentaminen ei välity enää talouteen lisäkysynnäksi.
Toisekseen, matalat korot johtavat valtioiden, yritysten ja kotitalouksien kiihtyvään velkaantumiseen. Velkataakka tekee korkojen nostamisesta entistä riskialttiimpaa. Esimerkiksi eteläiset euromaat eivät luultavasti kestäisi merkittävää korkojen nousua. Tilanne on luonut epäterveen kohtalonyhteyden julkisen talouden, politiikan, pankkisektorin ja EKP:n päätösten välille.
Kolmanneksi, matalat korot haittaavat talouden uudistumista. Liian halpa raha rikkoo markkinatalouden elinvoimaa, jossa huonojen yritysten tulee karsiutua, jotta parempia voi tulla tilalle.
Taloudessa on kyse ihan oikeista asioista: työstä, koneista – aidosta lisäarvosta. Talous ei ole rahan liikettä, vaan niukkojen resurssien ja hyödykkeiden liikettä. Raha vain mittaa näitä. Nyt kun rahalla ei ole kunnon hintaa, jää resursseja tehottomiin paikkoihin makoilemaan. Vaarana on zombietalous, jossa surkeat firmat pysyvät pystyssä halvan lainarahan turvin.
Neljänneksi, velkaraha johtaa omaisuusarvojen paisumiseen. Korot ovat omaisuusarvoille kuin painovoima: kun korot ovat alhaiset, ei ole mitään, mikä pitäisi omaisuusarvoja kurissa. Markkinoilla oleva valtava määrä rahaa on pakko laittaa jonnekin, ja ajautuu se muun muassa osakkeisiin ja kiinteistöihin. Näiden hinnat ovatkin jopa koronataantuman keskellä nousseet. Tässä on ilmeinen kuplaantumisen riski.
Omaisuusarvojen nousu myös kasvattaa varallisuuseroja. Vauraus kasaantuu niille, joilla on jo entisestään pääomaa.
Kaikkien näiden yhteisvaikutuksena saattaa olla kierre, jossa talous ajautuu entistä tiiviimmin keskuspankin päätösten varaan, eikä ohjaudu enää markkinaehtoisesti hintamekanismin avulla.
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row” parallax=”content-moving” parallax_image=”290202″ css=”.vc_custom_1591343645029{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][vc_single_image image=”351589″ img_size=”full” alignment=”center” onclick=”link_image” css_animation=”fadeInUp” css=”.vc_custom_1603286026259{margin-top: 20px !important;}”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]
Miten pitkään lähes ilmaisen rahan aikakausi voi sitten jatkua? Markkinat odottavat tilanteen jatkuvan vuosia, mahdollisesti vuosikymmeniä. Japani on ollut matalien korkojen maailmassa 90-luvulta saakka. Maan keskuspankki ja valtio ovat yrittäneet kaikki mahdolliset temput, mutta juuri mikään ei ole auttanut. Japanissa keskuspankki omistaa jopa osakkeita suuret määrät. Jää nähtäväksi, onko pysyvä apea tila myös Euroopan kohtalo.
Vaikka keskuspankit yrittäisivät pikkuhiljaa pyristellä eroon rahan pumppaamisesta, elvyttävä rahapolitiikka ei välttämättä ole ainoa syy matalalle korkotasolle.
Taloustieteilijät epäilevät taustalla olevan muitakin tekijöitä. Korkotason hidas luisuminen alkoi mahdollisesti jo 70-luvun öljykriisin jälkeen. Asiaa voi arvioida niin kutsutun luonnollisen korkotason avulla. Luonnollinen korkotaso on käsitteellinen talouden tasapainottava reaalikorko, joka vallitsisi, jos talouden tuotanto olisi tilanteessa, jossa talous ei ole nousu- eikä laskusuhdanteessa. 1970-luvulla luonnollinen korko liikkui 2–3,5 prosentin välillä, kun se 2010-luvulla on romahtanut nollan tuntumaan.
Länsimaissa säästäminen on siis lisääntynyt vuosikymmeniä enemmän kuin investointitarpeet. Taloudessa on siis enemmän pääomaresursseja tarjolla kuin niitä tarvitaan. Siksi pääoma vähittäin halpenee.
Taustalla on merkittäviä rakennemuutoksia. Esimerkiksi väestönkasvun loppuminen ja ikääntyminen vähentävät investointitarpeita. Tuotantokapasiteettia ei tarvita lisää, jos väestö ei kasva. Vanhemmat ihmiset eivät rakennuta omakotitaloja eikä niitä ylipäätään tarvita niin paljon, koska nuoremmat voivat muuttaa jo olemassa olevaan asuntokantaan.
Myös varallisuuden kasautuminen saattaa vaikuttaa: mitä vauraampi ihminen, sitä suuremman osuuden hän säästää tuloistaan – ja pienemmän kuluttaa. Myös talouden palveluvaltaistuminen on laskenut investointitarpeita ja aiheuttanut pääomahyödykkeiden suhteellisten hintojen laskua.
Näyttää myös siltä, että tuottavuus ei enää kasva samaa tahtia kuin aiemmin. Jostain syystä kiihtyvä innovaatioiden määrä ei nosta bruttokansantuotetta ja palkkoja kuten ennen – ainakaan länsimaissa.
Lyhyesti: länsitalouksissa ei enää ole sitä samaa energiaa kuin viime vuosisadan loppupuoliskolla. Dynamiikan painopiste on siirtynyt kehittyviin talouksiin, joissa on nuorempi, kasvava väestö ja tuottavuuskasvua tapahtuu. Esimerkiksi monissa Aasian ja Afrikan maissa on hurjaa tekemisen meininkiä. Niissä myös korkotasot ovat korkeampia.
Murtautuminen takaisin kasvun uralle edellyttäisi länsimailta isoja talouden dynamiikkaa lisääviä uudistuksia. Työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa pitäisi päivittää rohkeasti ja todennäköisesti myös työperäistä maahanmuuttoa lisätä paljon. Jää nähtäväksi, mitkä maat kykenevät tällaisiin uudistuksiin.
Näyttää siltä, että nopeaa nousua nollakorkomaailmasta ei siis ole edessä. Kokonaisvaltainen romahdus ja hyperinflaatio ei ole realistinen pelko. Länsimaat ovat pohjimmiltaan vakaita ja vauraita yhteiskuntia. Matalien korkojen kanssa joudutaan siis elämään ainakin toistaiseksi.
Miten nollakorkomaailma sitten vaikuttaa säästämiseen ja sijoittamiseen? Perinteinen hajauttaminen korkoihin ja osakkeisiin näyttää olevan mennyttä aikaa, koska iso osa korkotuotteista on menettänyt tuottovoimansa. Piensäästäjäkin joutuu siirtämään huomiotaan enemmän osakemarkkinoille ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Korkomarkkinoita korvaamaan ovat nousseet muun muassa kiinteistöt, infra-rahastot, metsä sekä vertaislainat ja joukkorahoitus. Näistä monissa taustalla on ennakoitavaa kassavirtaa. Omaa toimeentuloaan ei koskaan kannata sitoa siihen, miten spekulatiiviset omaisuusarvot kehittyvät.
Pitkäaikaissäästäjän peruspeukkusääntö säilyy kaikissa korkoympäristöissä: niin kauan kuin omaisuus tuottaa muille jotain hyödyllistä, tuottaa se myös omistajalle.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]