Sdp:n esittämä yrittäjävähennyksen poisto kohdistuisi pienituloisiin yrittäjiin, kertoo Iltalehti.
Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne on perustellut yrittäjävähennyksen poistoa sillä, että hänen mukaansa vähennys suosii hyvätuloisia henkilöyrittäjiä, kuten apteekkareita, juristeja ja lääkäreitä.
Verohallinnon tilastot eivät kuitenkaan tue Rinteen väitteitä. Uusimman datan mukaan euromääräisestä yrittäjävähennyksessä suurimman osan saivat 35 000 – 55 000 euroa tienaavat. Kaikkiaan yrittäjävähennystä saaneista henkilöistä yli 80 prosenttia ansaitsi alle 55 000 euroa vuodessa.
Sdp kertoo IL:lle, että puolueen laskelmat perustuvat eduskunnan tietopalvelun laskelmaan, jossa yrittäjävähennyksen vaikutus kerrotaan kaikkien suomalaisten käytettävissä oleviin tuloihin. Verohallinto puolestaan kertoo tehtyjen vähennysten euromäärään eri tuloluokissa.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismasen mukaan Sdp:n laskentamallissa saattaa olla tarkoituksenhakuisuutta. Verohallinnon tilastoja hän sen sijaan pitää kiistattomana.
– Sen avulla tiedämme, kenelle nämä vähennykset kohdentuivat, ja kappale-sekä euromääräisesti yrittäjävähennyksestä ovat hyötyneet nimenomaan tulojakauman alapäässä olevat pienituloiset yrittäjät, vaikka yksittäiset, suurimmat vähennykset ovat korkeampituloisilla, hän kertoo IL:lle.
Yrittäjävähennys auttaa hänen mukaansa nimenomaan pienituloisia yrittäjiä, jotka eivät ole hyötyneet vuonna 2017 voimaan tulleesta osakeyhtiöiden yhteisöveron alentamisesta