IL: Timo Soini koettiin rasitteeksi

Timo Soinin kannanottojen katsotaan aiheuttaneen hallaa sinisille.

Sinisen tulevaisuuden sisäpiirin vaikuttajien mukaan puolueen huono menestys eduskuntavaaleissa johtui osittain johtamisongelmista. Siniset jäi vaaleissa prosentin kannatukseen ja menetti kaikki kansanedustajapaikkansa.

Puolueen sisäpiiri kritisoi Iltalehdelle puheenjohtajana toimineen Sampo Terhon johtamistyyliä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän pärjäsi hyvin, mutta puolueen puheenjohtajana hänestä ei löytynyt samanlaista johtajuutta, eräs vaikuttaja toteaa.

Moni sininen myös kaipasi Timo Soinia julkisuuteen Terhon rinnalle. Soini päätti kuitenkin vetäytyä puoluepolitikoinnista ja keskittyä ulkoministerin työtehtäviin.

– Se ei todellakaan auttanut puolueen asemaa, eräs sisäpiiriläinen toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

IL:n haastatteleman vaikuttajan mukaan Soinin toiminta oli toisaalta myös rasite sinisille.

– Soinin aborttikannanotot olivat monille aivan liikaa. Tuskin Soini itsekään tajusi, että halunsa näyttää ja halunsa tahallisesti ärsyttää, aiheutti paljon hallaa hänelle itselleen sekä koko puolueelle.

– Puolue ei voi olla samaan aikaan konservatiivi ja liberaali.

Mainos