IL: Suomen lentoliikenteeseen pelätään isoa aukkoa

Lentojen hinnat uhkaavat nousta.

Suomesta lähtevien lentojen hinnat ovat vaarassa nousta ja lentoreittien määrät vähentyä koronan jälkeen, uutisoi Iltalehti.

Eniten tähän vaikuttaa se, että halpalentoyhtiö Norwegian hakeutui viime vuoden lopulla yrityssaneeraukseen, eikä sen tulevaisuudesta ole vielä varmuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Norwegian oli Suomessa markkinoiden toinen heti Finnairin jälkeen. Suomen sisäisestä lentoliikenteestä se hallinnassa oli koronapandemiaa edeltävänä aikana 10–15 prosenttia.

Jos Norwegian selviää saneerauksen jälkeen jaloilleen ja jatkaa lentoja, todennäköisesti niitä olisi silti vähemmän kuin aiemmin.

Tästä saattaa seurata se, että esimerkiksi Suomen sisäisten lentojen hinnat tulevat nousemaan kilpailun vähetessä.

– Onko meillä muita operaattoreita kilpailemassa kotimaan lentoliikenteestä kuin Finnair ja mahdollisesti ostoliikenne? Kymmenen vuotta sitten Oulun ja Rovaniemen osalta oli hyvä kilpailutilanne, kun lennoista kilpailivat SAS, Norwegian ja Finnair. Kilpailu painoi lippujen hinnat alas, Luojus sanoi medialle järjestetyssä etätapaamisessa tiistaina, Suomen lennonvarmistustoiminnasta vastaavan ANS Finlandin toimitusjohtaja Raine Luojus

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lentoreittien määrät vähenevät kuitenkin todennäköisesti myös Suomesta muihin maihin lähtevillä reiteillä. Norwegianin osuus esimerkiksi Pohjoismaiden ja Espanjan välisillä reiteillä on ollut aiemmin huomattava. Vuonna 2019 sen markkinaosuuden arvioitiin olevan näillä reiteillä 43 prosenttia.

Koronan vuoksi lentoliikenne on muutenkin vähentynyt huomattavasti. Tietoa siitä, milloin se palautuu koronaa edeltävälle tasolle, ei vielä ole.

– Koska liikennemäärä nousee 2019 tasoon? Arvioin, että se olisi vuoteen 2024 mennessä, mutta sitä ei varmasti vielä tiedetä. Hyvin epävarmat näkymät tässä ovat, Luojus sanoo.

Mainos