Eduskunta käsittelee kiinteistönhankintojen luvanvaraisuuden muuttamista. Eduskunnan verkkolähetys

”Hyökkäystä toteutettiin etukäteen hankittujen kiinteistöjen avulla”

Sanna Marinin hallitus päätti, että kiinteistökauppoja ei kielletä hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisilta. 
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina hallituksen esitystä kiinteistönhankintojen luvanvaraisuuden muuttamisesta. Esitys kieltää kiinteistöjen hankinnan niiden maiden kansalaisilta, joiden kansalaisuusvaltio käy hyökkäyssotaa ja joka voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Samoin kielletään näiden maiden kansalaisten yritysten ja yhteisöjen kiinteistöhankinnat.

– Hallitus katsoo, että tällaisen valtion tunnusmerkistön täyttää tällä hetkellä Venäjä, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi esittelypuheenvuorossaan.  

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopran (kok.) mukaan ”vihdoinkin on saatu tämä esitys tänne eduskuntaan”. Kopran mukaan kyseessä on yksi palanen kentässä, jossa pannaan Suomen turvallisuutta kuntoon.

– Venäjän hyökätessä Ukrainaan helmikuussa -22 ja niitä tapahtumia analysoidessa on selkeitä viitteitä siitä, että Venäjä toteutti hyökkäystä muun muassa siten, että etukäteen oli hankittu kiinteistöjä joko ostamalla tai vuokraamalla, ja niihin oli varastoitu materiaalia sekä henkilöstöä, jotka sitten edesauttoivat tämän hyökkäyksen toteuttamista, Jukka Kopra totesi.

– Tämä hallituksen esitys osaltaan sitten auttaa meitä Suomen osalta ratkomaan ja ennaltaehkäisemään tällaista ongelmaa.

Kopran mukaan asiassa on puhuttu koko hänen eduskuntakautensa ajan, vuodesta 2011. Hän halusi antaa ”erityisen elämäntyöpalkinnon” ja hatunnoston SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläiselle, ”joka on tätä ansiokkaasti pitänyt esillä — saaden lunta tupaan jopa omilta puoluetovereiltaan, rankastikin”.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan hänen tullessaan tehtäväänsä 2023 ”edellisen hallituksen tuore arvio oli pöydällä, ja poliittinen päätös: ei viedä eteenpäin”.

– Kun aloitin puolustusministerinä, niin juuri muutamaa kuukautta aiemmin edellinen hallitus oli tehnyt poliittisen päätöksen, että tällaista täyskieltoa ei tehdä, ja kun tulin taloon, halusin tämän täysin uudelleenarviointiin, nimenomaan kokonaiskuvan arviointiin, koska olen Itä-Suomesta kotoisin ja tiedän, että ongelma on ollut pöydällä 20 vuotta, aivan kuten Suna Kymäläinen täällä mainiosti myös mainitsi, Antti Häkkänen sanoi.

– Siis ongelma jätettiin auki, ja otin sen uudelleenarviointiin. Ilman puoluepoliittisia silmälaseja itäsuomalaisina tiesimme, että tämä pitää hoitaa.

– Siksi tässä kesti kauan — vastauksena siihen, miksi meni käytännössä puolitoista vuotta — että tämä ratkaisu oli oikeudellisesti vaikea löytää, mutta me ei annettu periksi, vaan me tehtiin tähän ratkaisut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)