Venäläisten turvapaikanhakijoiden määrä on yli kaksinkertaistunut parissa vuodessa, kertoo Helsingin Sanomat.
Suomesta turvapaikkaa on hakenut tämän vuoden tammi-marraskuussa 450 venäläistä. Viime vuonna luku oli 410. Kahtena edellisvuotena venäläisiä turvapaikanhakijoita oli alle kaksisataa.
Jehovan todistajien turvapaikkahakemusten määrän kasvua selittää se, että Venäjän korkein oikeus kielsi viime vuonna Jehovan todistajat ekstremistisenä uskonliikkeenä.
– Noin puolet Venäjältä saapuvista hakijoista on Jehovan todistajia. He ovat katsoneet, että oleskelu ja eläminen ovat muuttuneet lainsäädännön muutosten vuoksi hankalaksi Venäjällä, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.
– Suuri osa heidän hakemuksistaan on edelleen käsittelyjonossa. Jokainen hakemus arvioidaan yksilöllisesti. Tähän mennessä pieni osa hakijoista on saanut myönteisen päätöksen mutta suurempi osa kielteisen.
Turvapaikanhakijoiden kokonaismäärä on samanaikaisesti vähentynyt kolme vuotta peräkkäin. Koko vuoden hakijämäärän arvioidaan asettuvan noin 4 500 henkilöön. Venäläiset ovat irakilaisten jälkeen seuraavaksi suurin hakijaryhmä.