HS: Nämä ovat joulujen parhaat elokuvat

Eniten ääniä sai Macaulay Culkinin Yksin kotona.
Joululahjoja joulukuusen alla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Joululahjoja joulukuusen alla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Helsingin Sanomat teetti äänestyksen, jossa lukijat saivat äänestää valikoiduista jouluelokuvista omaa suosikkiaan. Ääniä annettiin yli 13 000.

Monille jo joulun klassikoksi muodostunut Chris Columbuksen ohjaama Yksin kotona sai 19 prosenttia äänistä ja on siten Helsingin Sanomien lukijoiden mukaan paras jouluelokuva. Elokuva on vuodelta 1990 ja sen pääosaa, kahdeksanvuotiasta Kevin-poikaa, näyttelee Macaulay Culkin.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Toiseksi eniten ääniä sai vuoden 1988 elokuva Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli. Elokuvan on ohjannut John McTiernan. 14,4 prosenttia äänestäneistä äänesti elokuvaa joulun parhaimmaksi.

Pronssisijalle pääsi animaatioelokuva Joulupukki ja noitarumpu, joka perustuu Mauri Kunnaksen lastenkirjaan. Elokuva on ilmestynyt 1996. Suomalais-unkarilaisena yhteistuotantona toteutettu elokuva sai 11 prosenttia äänistä.

Kyselyn viiden kärjen täydensivät elokuvat Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life) (1946) ja Rakkautta vain (Love Actually)  (2003). Ne saivat kumpikin kymmenen prosenttia äänistä.

Mainos