HS: Fivan mielestä Carl Haglund ei kelpaa työeläkejohtajaksi

Ex-puoluejohtaja aloittaa silti työt Veritaksen palveluksessa.
RKP:n entinen puheenjohtaja Carl Haglund. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
RKP:n entinen puheenjohtaja Carl Haglund. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Entinen kansanedustaja Carl Haglund (r.) ei ole pätevä työeläkeyhtiön toimitusjohtajaksi, arvioi Finanssivalvonta (Fiva). Fivan mukaan häneltä puuttuu työeläkevakuutustoiminnan tuntemusta, kertoo Helsingin Sanomat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Lisäksi näkemyksemme mukaan Haglundin aikaisempi työkokemus ja hallitusjäsenyydet eivät osoita, että Haglundilla olisi laadultaan ja laajuudeltaan sellaista kokemusta sijoitustoiminnasta, jota työeläkevakuutusyhtiön sijoitustoiminnan hoitaminen sääntelyn mukaisella tavalla edellyttää, Fiva toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Haglund nimitettiin työeläkeyhtiö Veritaksen toimitusjohtajaksi heinäkuussa. Hän aloittaa yhtiössä tulevana maanantaina, mutta toimitusjohtajaksi hän nousee oman arvionsa mukaan vasta ensi kesänä. Siihen saakka hän käy läpi perehdyttämisjaksoa, jonka tarkoitus on pätevöittää hänet toimitusjohtajan asemaan.

Haglund, 42, on toiminut EU-parlamentaarikkona, puolustusministerinä, RKP:n puheenjohtajana ja kansanedustajana.

Mainos