Lähes 500 000 kesämökin maassa syksy tarkoittaa sitä, että lukuisilla mökkeilijöillä on pian edessään viimeinen käynti mökillä ennen talvea. Samalla on huolehdittava, että kesäpaikka selviää vahingoitta talven yli.
Jäätyneet putket, kosteuden aiheuttamat vauriot ja tuholaisten tai varkaiden tihutyöt voivat paljastua keväällä ikäviksi ja kalliiksi yllätyksiksi.
– Huolellinen mökin talvikuntoon laittaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta vältytään talven aiheuttamilta vahingoilta. Putkistojen tyhjentäminen ja rakennusten suojaaminen voivat tuoda merkittäviä säästöjä korjauskustannuksiin keväällä. Lisäksi mökin turvallisuuden varmistaminen ehkäisee varkauksia, sanoo Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan palvelupäällikkö Matti Hämäläinen tiedotteessa.
Talvella pakkasen aiheuttamat vahingot kohdistuvat ensimmäiseksi vesiputkiin ja -laitteisiin. Kaikki vesijärjestelmän osat, kuten putket, lämminvesivaraaja ja pumput, on tyhjennettävä ennen kuin lämpötila painuu nollan alapuolelle. Pääsulkuventtiili kannattaa sulkea, jos mökki jää tyhjäksi pidemmäksi aikaa.
Älä houkuttele tuholaisia sisään
Perusteellinen siivous on tehokas tapa torjua hiiriä ja muita tuholaisia. Kaikki ruoat, kynttilät ja tekstiilit on hyvä viedä pois, sillä ne houkuttelevat jyrsijöitä pesänrakennukseen.
Tulisijat ja hormit kannattaa tarkistaa ja sulkea savupelti, jotta lämpö ei karkaa ja etteivät linnut tai pieneläimet pääse hormiin.
Sähkölaitteet on parempi säilyttää kotona kuin kylmässä mökissä. Jääkaappi ja pakastin voivat jäädä mökille, kunhan ne sulatetaan, niistä katkaistaan virta ja jätetään ovet raolleen.
Polttoaineet, kuten bensa ja kaasu, on hyvä viedä pois mökiltä ja säilyttää ne talven yli paloturvallisessa paikassa.
Katto ja rännit on hyvä puhdistaa lehdistä ja havuista, jotta keväällä sulamisvedet pääsevät virtaamaan vapaasti. Pihakalusteet ja grillit on hyvä siirtää putsauksen jälkeen suojaan, ja soutuvene nostaa ylemmäs rannasta ja kääntää kumolleen.
Vesitynnyreiden ja esimerkiksi painepesurin tyhjentäminen ehkäisee niiden halkeamisen pakkasessa. Rakennusten perustukset kannattaa tarkistaa: jyrsijäverkot ja tiivistykset pitävät kutsumattomat vieraat poissa.
Kun mökki jää tyhjilleen, on hyvä miettiä myös turvallisuutta. Arvoesineitä ei pidä jättää paikalle, ja verhot voi jättää auki, jotta rakennus näyttää selvästi asumattomalta.
Jos sähkö jää päälle, ajastimella toimiva valo tai etävalvontajärjestelmä antaa vaikutelman, ettei mökki ole täysin hylättynä. Lähtiessä on hyvä ottaa valokuvat pihasta ja rakennuksista mahdollisia vahinkotilanteita varten.
Mökkeilijän tarkistuslista talvea varten
1. Tyhjennä putket, lämminvesivaraaja ja pumput, sulje pääsulkuventtiili
2. Suojaa kaivo ja kaada lattiakaivoihin jäänestoainetta
3. Siivoa mökki, vie ruoat, kynttilät, tekstiilit ja elektroniikka pois
4. Sulata jääkaappi ja pakastin, ja katkaise niistä virta, jätä ovet raolleen
5. Sulje savupelti, tarkista hormit ja tulisijat
6. Vie polttoaineet paloturvalliseen säilytykseen
7. Kerää lehdet ja roskat, puhdista rännit ja leikkaa nurmikko
8. Vie pihakalusteet suojaan ja nosta vene rannalta
9. Varmista lukot, älä jätä arvoesineitä saataville, verhot voi jättää auki
10. Hyödynnä ajastimella toimivaa valoa tai etävalvontaa
11. Ota valokuvat mökistä ja tarkista vakuutusturva





